6.8.2015 Siltakemmakat, Puumala
Onneksi töihin paluu on sujunut melko rauhallisissa tunnelmissa ja on saanut rauhassa totuttautua jälleen heräämään aikaisin. Joskin taas voi todeta, että aamut eivät ole minua varten. Onneksi kohta saa taas palata niin sanottuun normaalirytmiin, joka siis tarkoittaa vuoropäivinä iltaa ja vuoropäivinä aamua. Tämä sopii minulle. Vaan mennäänpä sinne Kemmakkatunnelmiin, tosin sitä ennen on pakko mainita, että Mikkeli - Puumala välillä on ehkä kauneimmat maisemat kuin missään muualla. Mikäs siellä järvien keskellä on ajellessa. Kyllä vain minulle kelpaa vallan mainiosti. Puumalassa on tullut vietettyä pentuna aikaa melko paljon. Siltakemmakoita taidettiin silloin järjestää ensimmäisiä kertoja ja siellä oli kunnon markkinatunnelmaa. Vanhukset kävivät jammailemassa illalla, kun me lapsukaiset jäätiin nukkumaan. Helposti nytkin ehti jokusen hetken viettää sukulaisten parissa Puumalan kauniissa satamassa. Ennen porttien aukeamista ehdin käymään jopa kahvilla parin ihanaisen yömimmin kanssa, jotka kuuluvat juuri siihen porukkaan, joita on aina kiva nähdä.
Siltakemmakoiden torstai-illan polkaisi käyntiin Arttu Wiskari. Tämän miehen äänessä on kyllä edelleen jotain kummaa taikaa, joka vetoaa minuun, eli erittäin mielelläni kyllä kuuntelen Arttua livenä. Eikä kyyneliltä voinut välttyä tälläkään kertaa. Taisin viimeksi mainita jo sitä, että pidän enemmän Artun aiemmista levyistä ja niiden laulujen tarinoista. Ne tarinat heräävät ihanasti eloon, kun ne Artun suusta lauluina tulevat. Minä kyllä pidän kovasti. Sorateiden sankarit, Tuntematon potilas, Isäni kaltainen, Ikuisesti kahdestaan, Mökkitie, ne uppoavat minuun kuin häkä. Sen sijaan uudemmat kappaleet Sirpa ja Kahvimaitoa, eivät syystä tai toisesta kolahda. Mutta siis kaikenkaikkiaan hyvän keikan Arttu tietystikin veti. Parempi se oli nyt kuin sateisessa Lahdessa heinäkuun alussa.
Toisena lavan ottivat haltuun hirvittävällä energialla mikäpä muukaan kuin Yö. Nyt täytyy kyllä sanoa, että ei puuttunut todellakaan vauhtia keikasta. Jotenkin tuntui, että jokaikinen äijä siellä lavalla nautti täysillä esiintymisestä ja lavalla olemisesta. Erityisesti täytyy mainita Juki. Oli kuulkaas sellainen veto tässä miehessä, että oikein piti ihmetellä, että mistä nyt mahtoi tuulla. Ja kyllä minut vaan saa hyvälle tuulelle lähes koko keikan ajan hymyilevä Olli. Puhumattakaan taas niistä kaikista viihdytyselementeistä...Ihan en ole varma nautinko suuresti, kun Olli alkoi riisumaan housujaan. Taisinpa jälleen naurultani kyetä peittämään silmäni, ettei minun pieni ja herkkä mieleni järkyty. Ja on tainnut liikkeet salilla muuttua, kun siihen mieheen on tullut käsittämätöntä notkeutta kesän aikana. Mutta siis jotenkin kaikki olivat todella hyvässä vedossa. Jaa että mitäkö kuultiin? Sitähän sää kysyit. Vie mut minne vaan, Niin paljon me teihin luotettiin, Tia-Maria, Onnen hohteessa, Jään sun viereen,Yötä vastaanottamaan, Pettävällä jäällä, Deadline, Yhden illan varietee, Tie sydämeeni, Laulu rakkaudelle, Likaiset legendat 1, Ihmisen poika, Kiitos ja kunnia ja ROLV. Yötä vastaanottamaan on ihana kappale. Se saa minut välittömästi hyvälle tuulelle. Ja samalla se tuo mieleeni myös sen rakkaan Yö-ystäväisen siellä kaukana. Jos joku on "meidän" biisi, niin se on tämä. Pitihän sitä sitten myös pieni pätkä kappaletta laittaa mobiilisti menemään kohti pohjoista. Festarikeikkana tämä varmaan menee tänä kesänä kärkipäähän. Järjettömän hyvä fiilis jäi.
Illan viimeisenä lavalle asteli Ikurin turbiini kera orkesterinsa. Onhan Popeda aivan järjettömän kovassa vedossa. En tiedä, omalta osaltani jotain jäi tällä kertaa puuttumaan, vai liekö syynä Popeda-fanit, joilla on lähes joka kerta pakonomainen tarve alkaa mollaamaan jossain kohtaa Yötä ja etenkin Ollia. Jännä piirre. Koska tämä ei todella ollut ensimmäinen kerta kun tällaista puheenvuoroa olen jonkun Popeda-fanin suusta kuunnellut. Ja toki mielipiteitähän saa ja pitääkin olla, mutta onko nyt sitten aivan välttämätön pakko mollata mollaamisen ilosta sitä bändiä tai esiintyjää, josta toinen pitää. En ymmärrä. Onneksi Popeda ei kuitenkaan koskaan petä ja onhan se aivan uskomaton livebändi. Ja onhan ne Popedan keikat sitä hittitykitystä. Siitä ei pääse mihinkään. Hyviä kappaleita toisensa perään ja teknisistä ongelmistakin selvittiin ja Costin kitaraan löytyi ääni. Minusta näiden kahden bändin keskinäiset kemiat ovat hauskoja. Olli piruili jotain rollaattoreista ja Popedasta, jonka Costello sitten kuittasi kertomalla vitsin, jossa piruiltiin Ollille. Miten se menikään, snägärillä oli myynnissä Lindholmi ja kun Olli kysyi mitä se pitää sisällään, oli myyjän vastaus: No se on munaton porilainen. Ha ha. On se hauska.
Kotiin sainkin sitten ajella Imatran ja Lappeenrannan kautta, kun kyytiin eksyi muutama mökkiläinen. Hiukan saattoi siinä ajaessa väsyttää. Eikä vähiten aamulla, kun kello herätti vajaan kahden tunnin unien jälkeen töihin. Helpompaa olisi ollut ajaa suoraan yöllä töihin. Olisi saanut nukkuakin pidempään. Ainiin sanoinko viimeksi että minulla on jäljellä yksi Yön keikka tälle kesälle? Taisin sanoa. No, tässä on vielä pari muuttuvaa tekijää ensi viikonlopun suhteen, joten katsotaan. Ja johan se kohta on trio-keikkakin, mutta sehän ei sitten taas ole Yön keikka. Se on trio-keikka.
Jälleen niitä kuvia olisi tarjolla tuolla naamakirjan puolella. Oli muuten kertakaikkisen ihanaa ottaa kuvia Yön aikana, kun lava ei ollut täynnä savua ihan koko keikkaa. Toisin kuin Popedan kohdalla epäilin liekö siellä ainuttakaan onnistunutta otosta, kun savua taas riitti koko keikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti