4.8.2017 Tapsan Tahdit, Nokia
Tässä on viime aikoina ollut melko työntäyteisiä viikonloppuja, joten musareissut on jääneet vähemmälle. Joten jäi välistä myös torstain "kotikeikka" eli Yön Tykkimäen keikka. Sieltä tulikin terveisiä. Eli pahoittelut niille jotka olette olleet paikalla ja jouduitte kuulemaan ihmettelyjä siitä missä minä olen. Olin tosiaan töissä. Täytynee ensi kerralla ilmoitella, mikäli ei pääse saapumaan "kotikeikoille".
Asiaan. Perjantai ja Nokia ja kyseessä tosiaan Tapsan tahdit. Ensimmäistä kertaa olin kyseisillä kinkereillä. Joten luonnollisestikaan en löytänyt oikeaan paikkaan heti. Ei liene hirveän suuri yllätys että olen ollut eksyksissä. Aiemmin samana päivänä samoilla kinkereillä oli jaettu Iskelmä-Finlandia palkinto ja tänä vuonna sen pokkasi Nokian "oma poika" Markku Aro.
Illan polkaisi käyntiin Neljänsuora. Taas jälleen on sanottava, että mieluusti voisin laittaa Antti Ketosen johonkin kivaan pulloon ja viedä kotiin. Neljänsuora viihdytti yleisöä 45 minuutin ajan ja mieluustihan sitä lavatouhua katselee. Valtaosa Neljänsuoran biiseistä kuulostaa tutulta, koska ne kuitenkin soivat melkoisen tiuhaan radiossa. Melkoisen herkällä fiiliksellä itse olin liikkeellä koska pari biisiä kirvoitti kyynelkanavat auki. Kaksi kauneinta ja Siipirikko kolahtivat melkoisen kovaa siihen herkkään olotilaan. Kyseiset biisit kyllä kuuluvatkin omiin lemppareihin kyseisen bändin tuotannosta. Neljänsuora veti Nokialla hyvän ja energisen keikan.
Toisena lauteille asteli Paula Koivuniemi orkestereineen. Puhalinosastossa huomasin heti muutoksen ja mietin että miksi saksofonisti näyttää niin kovin tutulta. Hetken mielensopukoita kelailtua mieleeni pälkähti laivakeikka, jossa oli joku bilebändi tai vastaava esiintymässä ennen Yötä. Kyseisen bändin kamat olivat viereisellä lavalla ja ainoana meidän edessä (koska mehän odotimme Yötä heidän lavansa edessä) oli bändin saksofonisti, joka ei ollut lainkaan hullumpi. Sitä tuli jonkun verran ilveiltyä hänen kanssaan. Joten sieltähän se oli tuttu. Minähän siis olen kova torvien ystävä, joten puhalinosastoa tuli aika paljon seurailtua. Paula on leidi vailla vertaa ja yhteislaulut kaikuivat hienosti Nokian illassa. Paulan bändin hauskanpitoa ja hyvää kemiaa oli kyllä kiva seurailla ja lauleskella mukana tuttuja biisejä.
Viimeisenä lavan valloitti mikäpä muukaan kuin Yö. Vallan mainiosti keikka startattiin ja hyvällä energialla. Teltta oli kuuma kuin sauna mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin. Yö veti ihan mielettömällä energialla ja hullulla sykkeellä koko keikan. Jossain vaiheessa alkoi itseäänkin hengästyttämään herrojen vauhti. Tämä on ainakin minulle juuri sitä parasta terapiaa ja päännollausta. Ei puuttunut taaskaan naurua keikasta. Hirvittävän kiva on kun jossain vaiheessa tajuat nauravasi yksin ja ympärillä olevat katselevat kummissaan että mitähän tuo tuossa hirnuu. Hupsista. Biisisetti oli koko lailla tuttua festarimeininkiä pienenä poikkeuksena Kuorotyttö ja pieni pätkä Kaksi karttaa biisistä. Eipä naurattanut taas juuri lainkaan, kun soittajat pudistelivat hämmentyneinä päätään, kun Olli alkoi laulaa Kaksi karttaa biisiä. Joutsenlaulua en ole kuullut aiemmin tänä kesänä, joten sekin toi pienen poikkeuksen settiin. Sanottakoon nyt vielä kerran, että järjetön energia, oman keikkakesäni parhaimmistoa sen suhteen.
5.8.2017 Iskelmäkesä, Lahti
Seuraavana päivänä olikin taas omassa sarjassani lähikeikka. Lahti, tuo Suomen Chicago, jonne minä olen kerran autoni hukannut, kerran olen lähtenyt keikalta reikä paidassani, kiitos keski-ikäisen humalaisen täti-ihmisen. Ilma ei juuri festarikansaa hellinyt. Koko illaksi oli luvattu sateita, mutta melko kuivana sitä kuitenkin illasta selvisi. Illan aloitti vauhdikas ja meneväinen Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Kouvolan oma poika, hyvä Tuure! Bändin pojat pistivät parastaan ja oli kyllä ilo seurailla iloista tunnelmaa lavalla. Keikalla matkustin hetkeksi mielessäni johonkin leiritunnelmaan, jossa kulkuvälineet on pistetty rinkiin ja soittotaitoiset ovat kaivaneet soittopelinsä ja tunnelma ja meno on mitä mahtavin. Leppoisaa meininkiä ja hyvää mieltä Tuure ja kumppanit tarjoilivat. He saivat jopa hetkeksi auringon paistamaan Lahden torille. Ei pöllömpi suoritus lainkaan. Bändien välissä kansaa kävi viihdyttämässä Iskelmän Hannu Aholaita, joka jostain syystä kuuluu siihen sarjaan, ettei minun päässäni ääni ja ulkonäkö kohtaa lainkaan. En tiedä mistä moinen johtuu. Siis vallan miellyttävä ääni Hannulla on ja sitä kuuntelee mieluusti, mutta pelkän äänen perusteella maalaisin kuvaksi jotain ihan muuta. 
Toisena lavan valtasi Lauri Tähkä Revohkansa kanssa. Siitä kun olen viimeksi Laurin ja Revohkan nähnyt onkin vierähtänyt hetki jos toinenkin. En kyllä lainkaan muistanut miten hyvä Tähkä on nimenomaan livenä. Huikea energia, huikeaa musiikkia ja huikea karisma. Keikasta jäi melko sanaton fiilis. Niin kovaa se kolahti ja iski suoraan tajuntaan kuin joku olisi halolla kalauttanut päähän. Vähän kuin Yön keikka edellisenä iltana. Tähkä on Juha Tapion ohella toinen joka ottaa yleisönsä tulemalla aikalailla iholle. Vieläkin muistan vallan mainiosti kun itse olen ollut Laurin tiukassa halauksessa keikan aikana ja tästä on jo useampi vuosi aikaa, hassuinta tässä muistikuvassa on se, että muistan hyvin miltä tuo halauksen antaja tuoksui. Valloittava mies kerta kaikkiaan. Biisit olivat mahtava sekoitus Elonkerjuun aikoja ja nykyajan soolotuotantoa. Puolikas sai jostain syystä kyynelkanavia kutittelemaan ja sen jälkeen tullut Kipua avasi hanat lopullisesti. En muista koska olisin kokenut jonkun biisin niin vahvana kuin tuon. Sehän iski jo aiemmin kesällä Mikael Gabrielin esittämänä, mutta nyt se jotenkin tuli hyvin vahvana ja aiheutti valtavan tunneryöpyn. Hankala paikka kun yrittää kasata itseään, mutta siitä ei vaan tule yhtään mitään. Jännä miten laidasta laitaan ne tunteet heittelevät livemusiikkia kuunnellessa. Välillä nauraa kihertää ja välillä itkettää. Suuria tunteita ja ehkä juuri siksi minulle niin kovin rakasta tämä livemusiikin kuuntelu.
Illan kolmas esiintyjä oli Neljänsuora. Tuttu myös edelliseltä illalta. Mansikkaa ja valkoapilankukkaa... Tänä iltana jopa osasi laulaa mukana. Niin kuin ainakin kertosäkeet muutamassa muussakin biisissä. Bändillä tuntui olevan enemmän virtaa kuin edellisenä iltana ja ainakin itse viihdyin paremmin Lahden keikalla. Lahti sai tällä kertaa Neljänsuorasta paremman puolen esiin. Soittakaa Kuurankukkaa on muuten livenä loistava, sitä on toki radion välityksellä tullut kuunneltua melkoisen paljon, se meinaan soi Iskelmällä melko ahkerasti. Pakko on mainita myös edellisenä iltana yllättäjäbiisi, Levoton prinssi. Petri Munck taitaa olla vaikuttanut melko pitkään Neljänsuoran taustajoukoissa ja hän on biisin tehnyt yhteistyössä Matti Keräsen kanssa ja radioissa se on ilmestymisvuotenaan soinut runsaasti. Sitä biisiä on tullut itsekin kuunneltua p a l j o n. Joten oli todella mukava kuulla se vuosien jälkeen.
Illan päätti tuo rakas ja niin kovin tärkeä Yö. Parasta juuri minulle. Ihan samaan energiatasoon ei bändi yltänyt kuin edellisenä iltana, mutta hyvän keikan Yö Lahdessa tietenkin veti. Sai taas nauraa ja laulaa ja jammailla ja fiilistellä. Eipä sitä oikein muuta voi vapaapäiviltään toivoa, kuin tuota keinoa nollata pää arjen aherruksesta ja juuri siihen Yö on minulle parasta lääkettä. Biisien osalta ei Lahdessa kuultu mitään yllätyksiä. Ja kun paljon on käynyt, niin tämä keikka menee sinne osastoon "peruskeikka", eli hyvä keikka, mutta aina niistä ei ole sen ihmeempää sanottavaa, edelliseltä illalta jäi niin hyvä fiilis, että nyt tämä ilta jäi kyllä pahasti jalkoihin. Ja lopetankin jaarittelun tähän. Mahtavan hienot kaksi musiikintäyteistä iltaa, ei voi olla kiitollisempi, kun saa livemusiikkiterapiasta nauttia ja näkee kivoja ihmisiä ja saa näkee hyväntuulisia soittajia ja hassuja laulajia. <3 Tosin sunnuntaina töissä päänuppi ei kiittänyt huonosti nukutuista öistä ja pientä väsymystä meinasi olla ilmoilla. Äänikin jäi Lahteen, joten paimenna siinä sitten nuorisoa.
"Näistä öistä voimani mä saan."
Kuvia löytyy veisbuukista: Nokialta ja Lahdesta. Tällä kertaa kuvat on räpsitty ihan vain kännykällä. Ei voi kuin tykätä tuosta uudesta puhelimesta, jonka kuvat ovat ihan kohtalaisen hyviä. Moikka moi ja palataan...nytpäs en tiedäkään että koska. Ehkäpä vasta syksyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti