20.2.2015 Himosareena, Jämsä
Pientä harjoituksen puutetta oli huomattavissa ainakin oman autoilun suhteen. Siis kun on käynyt lähinnä töissä, eikä ole tullut pidemmällä ajeltua, niin jo menomatka meinasi tuntua aavistuksen puuduttavalta. Lisättäköön nyt vielä tämä flunssa siihen päälle, kun normaalisti laulan autossa kovaa ja nyt siihen ei juurikaan pysty, kun ääntä ei lähde ja yskittää. Kyllä se taas tästä. Himoksen lähestyessä tunsin tutun täpinän. Pitkästä aikaa livemusaa ja etenkin Yötä. Se tunne on hieno. Se kertoo myös siitä, että tähän orkesteriin en edelleenkään ole kyllästynyt, vaikka melko monta keikkaa onkin tullut nähtyä.
Yksin kun oli liikenteessä oli mukava huomata, että perillä oli kuitenkin tuttuja. Yö-ihmiset ovat myös oma suolansa tässä harrastuksessa. Aika kului nopeasti ja pian olikin jo aika odotella herroja lavalle. Uusi alkunauha kuulosti ainakin minun korvaan hyvältä ja siinä kun katseli ja läpsytteli käsiä yhteen tuttujen tyyppien marssiessa lavalle, valtasi jälleen se hyvä fiilis. Se tunne, minkä ainoastaan livemusiikki se aikaan. Eikä tietenkään kaikki sitä saa aikaan. Muutama orkesteri siinä omalla kohdallani onnistuu.
Oli mukava huomata, että biisisettiin oli jäänyt Hyvässä ja pahassa -albumin kappaleita. Koska Yön keikoissa on kuitenkin parasta se läpileikkaus, jonka ne orkesterin vuosiin tekee. Ja jotenkin Pelko ja rakkaus -kiertueen jälkeen jäi harmittamaan, kun lähes kaikki biisit putosivat normikeikoilta pois. Etenkin Pelko ja rakkaus -kappaleen tippuminen harmitti kovasti, koska siitä biisistä pidän paljon. Ja ehkä suurin nautinto oli kuulla Jukilta jotain muuta kuin Oikee enkeli ja Deadline. Himoksella siis kuultiin Kauneinta päällä maan ja Elämäni parhaat päivät. Enkelifani tykkäilee myös joka kerta kun kuulee esimerkiksi kappaleen Hän tanssi kanssa enkeleiden, tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. En myöskään koskaan kyllästy kuulemaan Yötä vastaanottamaan kappaletta keikoilla. Siinä biisissä on jotain hyvin kummallista taikaa.
Liian nopeasti oli ilta jo ohitse. Naurua riitti tällekin illalle, osansa sai ainakin herra Artisti, jolla oli pientä alkukankeutta havaittavissa. Lähinnä siis pientä takkuilua sanoissa, mutta eiköhän ne sieltä pikku hiljaa taas paikkansa löydä. Tutun turvallista Yötä ja minulle sitä parasta mahdollista terapiaa, jonka vapaa-ajallani voin nauttia. Vaikka melko hyvän kilpailijan Yö on elämässäni saanut tuosta livekoripallosta. Sekin tuntuu toimivan äärimmäisen hyvin pään nollaamiseen. Tykkään. Tästä on hyvä lähteä kevättä kohti.
Jäi muuten kuvat ottamatta kun en muistanut ennakkoon tarkastaa nettisivuilta, mikä politiikka ravintolalla on järkkärillä kuvaamiseen. Laitetaan nyt kuitenkin ne pari kuvaa tänne, vaikkei ne mitään huippuotoksia olekaan. Pahoittelut tästä. En ole vielä niin tottunut järkkärin käyttäjä. Harjoitus tekee mestarin.
