"Yli merten seilataan" Baltic Princessin täydeltä YÖtä...

Lähtö Länsisatamasta klo 18.30. Kohteena Tallink-Siljan uusin Helsinki-Tallinna väliä seilaava, vuonna 2008 valmistunut Baltic Princess. Kyseistä alusta on tituleerattu myös aikuisten huvipuistoksi. Matkustajapaikkoja löytyy 2800 ja vuodepaikkoja liki 2500. Ensimmäisen kerran kun kuulin Ollin sanovan keikalla, että Yö-yhtye on vuokrannut koko Baltic Princess-laivan luulin sen olevan vitsi. No 16.12.2011 näin sen olevan vihdoin totta. Omat lippuni olen varannut risteilylle tammikuussa, tiliotteeni mukaan. Kuulostaahan se hullulta, siitä ei pääse mihinkään. Mutta olen tottunut jo kauan aikaa sitten siihen, että saan kummastuneita katseita ja oma miehenikin on sitä mieltä, että minun pitäisi hakeutua johonkin hoitoon. No onneksi en ole ainoa.

Pääsimme laivaan ja ensimmäisenä odotimme että hyttimme imuroidaan, seisoimme tyhmännäköisinä käytävällä kaikkine tavaroinemme. Hetken päästä ohitsemme pyyhkäisee itse herra artisti tavaroineen. Saamme kauniin hymyn ja erittäin kohteliaan ja hyväntuulisen tervehdyksen. Juurikaan parempaa alkua ei risteilylle olisi uskaltanut edes toivoa. Hymy huulilla viemme tavarat hyttiin, laittaudumme kauniiksi ja komeiksi ja valmistaudumme Yökaraokeen.

Tähän taide-elämykseen ei kyllä voinut etukäteen valmistautua. Ensin ihana, nallekarhumainen, kitaristi Daffy tarttuu kerrankin mikrofoniin ja laulaa Tia-Marian. Sydän sulaa. Jäätävä esitys. Daffy yllättää aivan täysin. Mahtava kokemus. Samaisessa kilpailussa mikrofoniin tarttuu myös rumpali Toikka, joka kyykyttää kaikki. Ihmisen poika -kappale kuullaan hieman erilaisena versiona kuin yleensä. Kilpailuun osaa ottaa myös basisti Juki (ei JuGi), joka ei sanojensa mukaan laula karaokea ja siksi on pukeutunut huomaamattomasti aurinkolaseihin ja lippahattuun ja kertoo esiintyvänsä toisessa persoonassa, jonka nimi meni valitettavasti bloggaajalta hiukan ohitse. Kilpailun muuten voitti Miksu, joka vetäisi aika vakuuttavasti Yön suurimman hitin ROLVin. Itse en samaan pystyisi, en Yö-yhtyeen jäsenten katsellessa ja kuunnellessa vieressä. Nostan hattua kilpailuun osallistuneille.

Seuraavaksi suuntaammekin jo Star Light -yökerhoon, jossa meillä on hyvin aikaa tutustua laivayhtiön tarjoamaan kosteaan ravintoon, ennen kuin lauteille astuu bilebändi Gebardi. Kundit soittavat hyvin ja ottavat yleisönsä. Hetken päästä Gebardin kanssa lavalle nousevat Yön ihanat likat: Suvi, Miina ja Annika. Mahtava trio, joka myös osaa ottaa yleisönsä. Mimmit esittävät Yön tuotantoa vuosien varrelta ja hyvin esittävätkin. Erityisesti kylmiä väreitä aiheuttaa jälleen Miinan Katujen kuningatar. Myös takanani seisova mieheni pitää kyseisestä kappaleesta, koska ote vyötärölläni yllättäen kiristyy. Likkojen jälkeen odottelemme puoli tuntia ja sitten nousee lavalle Yö.

Yksi ja ainoa oikea Yö. Hittejä kahden tunnin ajan. Tunnelma on katossa ja yökerho on aivan tupaten täynnä. Kaikki ovat saapuneet Yötä vastaanottamaan. Taputukset ja huuto yltävät toivottavasti yli Tallinnan ja kaikkialla kuullaan, miten hieno ja upea orkesteri lavalla esiintyy. Kaikki on viimeisen päälle täydellistä. Kaikesta tekee vielä täydellisempää se, että saan jakaa tämän sen kaikista rakkaimman ihmisen kanssa, jolle merkitsee aivan yhtä paljon kuulla kappale Pettävällä jäällä. Unohdan hetkeksi kaiken muun ja kyyneleet valuvat silmäkulmistani kun tunnen vain tuon ihmisen lähelläni. Täydellistä. 2 tuntia täyttä tykitystä ja taattua Yötä.

Hyvin nukutun Yön jälkeen vierailemme Tallinnassa ja join muuten elämäni kamalimman makuista kahvia. Paikkaa en teille paljasta. Laivalle palattuamme menemme katsomaan minkälainen tunnelma on nimmarienjakotilaisuudessa, joka on kaikkia meitä faneja varten järjestetty. Katselemme kun ihmisiä virtaa sisään ja ulos. Järjestystä pitää yllä ovella seisova kaapin kokoinen, mutta myös lempeän oloinen kiertuemanageri Konde. Itse odotamme, että muut ovat käyneet ja käymme luovuttamassa pienen lahjan koko Yö-yhtyeelle. Tosin luovutamme sen Ollille, jonka haltuun se lahja on todennäköisesti jäänyt, koska muut orkesterin jäsenet eivät tunnustaneet nähneensä koko esinettä.
Kaivamme nenäliinat esiin ja menemme kuuntelemaan intiimiä sessiota, anteeksi intimissimo taide-elämystä. Lavalla ovat ainoastaan Mikko, Jaska ja Olli. Kaunista ja herkkää. Vesiputoukset avautuvat jo ensimmäisen kappaleen aikana. Taikasanat-kappale ihanana, kauniina balladiversiona. Tästä kappaleesta on tänä vuonna tullut minulle erityisen tärkeä. Kuulemme joukon muita kauniita ja surullisia Yö-balladeja. Kyyneleet valuvat useaan otteeseen.

Missasimme Jussi Hakulisen soolokeikan, joka oli aivan liian pieneen pubiin ahdettu ja tupaten täynnä tietenkin. Emme myöskään nähneet kun joku huusi itselleen Porin Ässien pelipaidan, jonka selässä lukee Lindholm. Paidasta maksettiin vaivaiset 450€! Hyväntekeväisyys huutokauppa oli menestys. Laiva saapuu satamaan ja hyvästelen hetkeksi sen kaikista rakkaimman ihmisen, jota maa päällään kantaa. Hän on saanut oman Yö-annoksensa tältä vuodelta.

Me jonotamme laivasta pois ja terminaalissa kurvaamme suoraan takaisin yläkertaan ja aloitamme alusta. Kuten jo aiemmin totesin, tarvitsen hoitoa. Melkolailla samat kuviot toistuvat ja ovat aivan yhtä hykerryttäviä toisellakin kertaa. Karaokessa tutustumme "Rehtori Toikkaan". Tämän rehtorin kouluun en uskaltaisi oppilaaksi mennä, todennäköisesti tiedossa olisi keppiä. Ei porkkanoita. Pelkkää keppiä.

Gebardin pojat huomaavat myös meidän olevan toista kertaa reissulla ja saamme melkoisia virnistelyjä. Saamme myös todistaa, kuinka mukavia humalaiset miehet ovat. Missä kohtaa menee se tajunnan raja, että kun sanotaan "Mene pois", niin otetaan askel lähemmäs. Hyi olkoon. Onneksi pääsemme jälleen nauttimaan likkojen esityksestä ja heiltäkin saamme pienen pientä virnistelyä ja vinoilua. Lavalle astuu viimeistä kertaa tänä vuonna Yö-yhtye. Viimeistä kertaa Kiitos ja kunnia-kokoonpano, joka herättää suuria tunteita niin lavalla kuin yleisössäkin. Herra artistista näemme inhimillisen puolen Särkyvään lopuksi. Samoin Suvi herkistyy aivan täysin. Likkojen potpurin aikana iskee omaan tietoisuuteeni se, että on viimeinen kerta, kun pääsen tämän kuulemaan ja kyyneleet valuvat vesiputouksen lailla.

Seuraavan päivän taide-elämyksessä kyyneleet ovat jälleen herkässä ja kun katselen ympärilläni olevia äärettömän tärkeitä ihmisiä, jotka Yö on yhdistäny.t Tunnen suurta onnea. Saan olla onnellinen, että Yö on tuonut elämääni niin monta kertakaikkisen upeaa ja hienoa ihmistä, joiden ympärillä voin olla rohkeasti oma itseni kaikkine vikoineni ja tiedän heidän pysyvän siinä. On onnea saada nauttia rakkaiden ihmisten seurasta, se on suuri osa omaa keikkanautintoani. En käy katsomassa Yötä niin usein ainoastaan sen orkesterin vuoksi. Keikat ovat minulle myös suuren suuri sosiaalinen tapahtuma. Näen niitä rakkaimpia ihmisiä ja saan nauttia heidän seurastaan. Joskus pelkkä läsnäolo on tarpeeksi. Viimeisenä kuulemme Imagine-kappaleen Mikko Kangasjärven laulamana ja se jos mikä on kaunista. Mikolla on uskomattoman kaunis ja herkkä ääni ja sitä on ilo kuunnella.

Laivalta poistuu yksi kertakaikkisen väsynyt ja onnellinen ihminen. On ollut mahtavaa päästä mukaan tuollaiselle järjettömän hyvin järjestetylle reissulle, tai siis reissuille. Meitä faneja kohdellaan kuin kukkia kämmenellä ja meitä hemmotellaan oikein olan takaa. Tähän on hyvä päättää oma viides Yö-vuoteni. Ikimuistoisin vuoteni ikinä, niin paljon tunnetta siihen on ladattu. Lähden kotiin omien huutokauppaosotosteni kanssa, Jaskan kelttiläinen amuletti, Miinan peruukki ja Suvin kutomat lämmikkeet ovat paras tuliaiseni tältä reissulta. Miinan peruukkiinkin mahtuu paljon muistoja. Muistan tarkkaan Ollin ilmeen kun likat tulivat lavalle Loisto-kiertueen päätöskonsertissa peruukit päässä. Artisti oli ulkona kuin lumiukko. On aika hypätä auton kyytiin ja nauttia kotimatkasta, jonka aikana on hyvä summata omaa Yövuottani, joka on ollut kertakaikkisen upea ja mahtava. Kaikki ylisanat on käytetty jo moneen kertaan, mutta pakko on vielä yrittää. Mikään muu orkesteri Suomessa ei tähän pysty. KIITOS JA KUNNIA -30 vuotta likaisia legendoja. KIITOS Olli, Ari, Jaska, Daffy, Mikko ja Juki. Kiitos likat: Suvi, Miina ja Annika! Kiitos Yön tekniikka: Timo, Aki (valot on olleet aivan uskomattomat kiertueella), Miki, Teemu, Pete! Kiitos kiertuemanageri Konde, joka osaa olla aivan mahtavan kohtelias ja ihana! Kiitos Satu ja Santeri, rahaa on tuhlattu tänä syksynäkin taas jonnin verran...! Kiitos Emmi, joka oli laivalla erittäin kilttipiltti monitoiminainen ja toimitti erään tärkeän asian ja on muutenkin jaksanu hymyillen tervehtiä hulluja, kun ollaan nähty. KIITOS! Nyt on aika hiljentyä joulun viettoon ja suoda Yö-yhtyeelle heidän ansaitsemansa tauko. KIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITOS!

Kiitos ja kunnia Jyväskylä 25.11.

Ja taas sitä matkataan Yön vuoksi jokunen kilometri Suomen halki. Aina se on kuitenkin yhtä nautinnollista touhua. Tällä kertaa määränpäänä häämöttää Jyväskylä. Tuo Matti Nykäsen kotikylä. Joskus teininä muistan tokaisseeni jollekin jyväskyläläiselle että ”Ai oot sää nykäääskylästä?”, mistä lie tuonkin sanonnan kuullut, koska en muista seuranneeni urheilua tuolloinkaan. Jyväkylä on tullut jossain vaiheessa elämääni minulle hyvinkin tutuksi. Kävimme siellä mieheni kanssa ostoksilla melko useasti, se kun sattui olemaan melko lähellä silloista asuinpaikkaamme. Olenpa muuten käynyt kyseisessä kaupungissa katsomassa ensimmäistä kertaa Suvi Teräsniskaa, hänen ”omalla keikallaan”, vaikka lainabändinä toimikin silloin Juha Metsäperän orkesteri, mikäli oikein muistan.

 

Jyväskylän Paviljonki-areenalle oli saapunut Yötä vastaanottamaan kuulemma noin 5 500 ihmistä. Huima määrä ja voin kertoa, että kyllähän niitä kuulijoita siellä riittikin silmän kantamattomiin. Tosin ensimmäisenä haasteena meillä ystäväni kanssa oli löytää oikealle ovelle. Yritimme päästä kuokkimaan kolmiin eri pikkujouluihin, ennen kuin uskalsimme avata suumme ja kysyä neuvoa asiantuntevan näköiseltä järjestyksenvalvojalta: ”Anteeks voisitsä kertoa, minkä oven taakse meiän pitää mennä seisomaan, et me nähdään Yö?”. Johon saimme vastauksen: ”Öhöm…ymmm…tota no jos te tonne päin meette (huitaisee kädellä puolihuolimattomasti), niin tota kai ne kohta ton oven aukasee.” Seuraava ovi, jonka luokse sitten menimme, kun olimme niin hyvät ohjeet saaneet, ei poikennut edellisestä. Järjestyksenvalvojat vilkuilivat hätäisen näköisinä toisiaan ja näyttivät toivovan, ettemme lähestyisi heitä. Tulipa jälleen todettua, että on paikkoja, joissa lausahdus ”Emmä tiiä, mä oon vaan töissä täällä.” pitää todella paikkansa.

 

Yllättävän vähän oli omia tuttujani saapunut Yötä vastaanottamaan. Ehkäpä pikkujoulukausi oli kuumimmillaan. Tutut sävelet täyttivät jälleen pienen odotuksen jälkeen suuren hallin ja oltiin valmiita unohtamaan jälleen tämä maailma hetkeksi. Ollin tunnetilat näyttivät vaihtelevan laidasta laitaan sen kolmetuntisen aikana ja tällainen ajoittain hyvinkin myötäeläjä alkoi jo kehittelemään päässään mitä ihmeellisempiä salaliittoteorioita. Minun kun näyttää olevan joskus vaikeaa käsittää, että ihmisiä ne lavallakin olevat tyypit ovat.

Likoista voisin nostaa tällä kertaa esiin Suvi Teräsniskan. Tähän typykkään olen törmännyt nimittäin ensimmäistä kertaa juurikin Jyväskylässä. Tosin tällöinhän en edes tiennyt kuka hän oli. Olimme samaan aikaan Yötä vastaanottamassa melko kesäisen sateisessa ja koleassa Sataman Yössä. Muistan kiinnittäneeni huomiota tähän tyttöön, koska hänkin oli liikkeellä hyvissä ajoin, paljon ennen kuin Yö edes esiintyi. Jälkeenpäin sitten kuulin että tyttö laulaa ja on laulanut myös Yön keikoilla. Pari ensimmäistä sinkkua löytyy siis levyhyllystäni (tosin kummassakin on omistuskirjoitus miehelleni). Ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien en ole voinut muuta kuin hämmästellä nuorta ja taitavaa tyttöä. Tosin tässä muutaman vuoden aikana, olen unohtanut että Suvista on kasvanut tänä aikana jo nainen, eikä hän ole enää se tyttö, jonka olen nähnyt Jyväskylässä. Nythän Suvi on kuumaa kamaa, eikä Suomen maasta varmaankaan löydy montaa ihmistä, jotka eivät tietäisi kuka on Suvi Teräsniska. Tuo Lapinnoita (Ollin käyttämä hellittelynimi) on raivannut tiensä koko Suomen sydämiin. Näinpä taannoin eräässä tv-ohjelmassa noidaksi pukeutuneen tyypin, joka ilmoitti esittävänsä Suvi Teräsniskaa. Liekö tämäkin kuullut Ollin käyttämän hellittelynimen? (Kyseessä oli Toisenlaiset frendit -niminen tv-sarja.) Enempää ei neitokaista uskalla alkaa kehumaan, ettei vaikka nouse vielä hattuun.

Konsertti sai minutkin kokemaan suuria tunteita. Liekö yhtenä syynä se, että alitajuisesti tiedostin tämän olevan omalta osaltani syksyn viimeinen varsinainen konsertti (risteilyä en varsinaisesti konsertiksi osaa laskea). Niin vaan myönnettävä on, että Jussi Hakulisen Parrasvalot kosketti tällä kertaa syvältä ja tippaa sai silmäkulmasta pyyhkiä. Omaksi yllätyksekseni kaikista useimmin kuulemani kappale, Rakkaus on lumivalkoinen, sai myös kyynelkanavani auki ja tätä hämmästyin suuresti itsekin. ROLV on Yön kaikkien aikojen hitti. Siitä ei pääse minnekään. Minua se biisi ei vain jostain syystä ole ikinä koskettanut sen syvemmin, eikä se ole minulle millään lailla henkilökohtainen kappale. Tällä kertaa se sai minut tunteikkaalle tuulelle. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Minä, joka yleensä pääosin hymyilen koko keikan läpi ja keskityn täysillä lavalla tapahtuvaan shöyhyn, tunteilin. Kummallista, eikö totta.