Vuoden viimeiset Yöt! Voihan itku!

11.12.2015 Kotka, Amarillo

Jotta ei elämä kävisi turhan päiten tylsäksi, niin johan sitä piti perjantaina jälleen ottaa auto alle ja suunnata Yötä katsomaan. Viikko oli ollut melko kiireinen, joten hirveästi en ollut ehtinyt kotona viettelemään aikaa. Siitä huolimatta päätin lähteä perjantaina rakkaan kälyni kanssa Kotkan Amarilloon, kyllähän tätä voi jo melkein kotikeikaksi kutsua, kun Kotkaan on niin lyhyt matka ja Kouvolassa Yö ei juuri lainkaan keikkaile. Tarjolla olisi ollut myös työpaikan pikkujoulut, mutta Yö vei tällä kertaa voiton ja jälleen sai otsaan sen hullun leiman. Ennen keikkaa ehti hyvin höpötellä muiden yö-ihmisten kanssa ja tunnelma oli korkealla. Se on jännä juttu, kun joka kerta hiukan ennen kuin keikka alkaa niin väsy alkaa painostamaan minun silmiäni ja sitten laskeskelen mielessäni melkeinpä sekuntteja siihen kun keikka alkaa. Ärsyttävää. Pitäisi varmaan alkaa nauttimaan keikoilla enemmän alkoholia, niin pysyisi tunnelma korkealla. Tai sitten ei. Koska joka kerta se ilo  kyllä nousee siinä vaiheessa, kun intro paukahtaa ilmoille.

Kotkassa saatiin nauttia oikein makoisasta biisikattauksesta, minulle ainakin maistui paremmin kuin hyvin. Yötä vastaanottamaan, Rakkauden vahvistama, Sunnuntaisin kuolee kuninkaat ja Angelique. Hiukan harvinaisempia herkkuja oli tarjolla, kuin yleensä. Näyttää tekevän enemmän vaihtelua biiseihin, kun Ollilla ei nenän edessä ole sitä töllötintä, eikun mikä-lie-prompteri-onkaan. Tai mistä minä tiedän vaikuttaako se, mutta nyt sitä ei ollut ja nyt tuli enemmän näitä harvinaisempia kappaleita. Kotkassahan esiintymislava oli onnettoman pieni, tai siltä se näytti. Siinä edessä ollessa savun takaa ei välillä meinannut nähdä koko bändiä, niin reippaanlaisesti savua tarjoiltiin koko keikan ajan. Savu yhdistettynä todella korkeaan aitaan yleisön ja bändin välissä ja ainakin minä sain sanoa hyvästit kuville ja kuvien ottamiselle.

Mutta mitäpä niistä kuvista. Biisit osuivat tällä kertaa ainakin minun kohdallani täysin maaliin ja bändi oli hyvässä iskussa ja hymy huulilla sai keikasta nauttia. Mikäs sen parempaa. Höpsöjä herroja lava täynnä, kun kaikkea hassua siellä keikan aikana puuhaavat. Sai taas nauraa, tosin nyt ei enää edes muista mille kaikelle sitä edes tuli naurettua, mutta hauskaa oli. Ehdottomasti oli. Kotimatkakin taittui kivasti, kun oli seuraa autossa.

12.12.2015 Järvenpää, Scandic

En tiedä tiesikö kukaan, että minulla on maailman huonoin suuntavaisto. Ensinnäkin, olin varma että Järvenpäähän kun mennään on suuntana Helsinki. Väärin meni. Toiseksi, en meinannut löytää koko Scandic Hotellia sieltä ja hermo meinasi palaa kun pyörittelin ympäri Järvenpäätä. Saattaa olla että pari ärräpäätäkin pääsi suusta livahtamaan. No olisikohan taas kannattanut mennä sen navigaattorin ohjeiden mukaan? Kyllä varmaan, mutta se tie mistä Scandicin pihaan käännyttiin oli jotenkin tosi pimeän näköinen ja olin varma ettei siellä voi mitään hotellia olla.

Mutta onneksi hotelli löytyi, parkkipaikka löytyi ja Yö-tyypit löytyi. Melko pitkän aikaa sitä taas keikkaa tuli odoteltua, tai ainakin se meinasi välillä vähän siltä tuntua. Onneksi kuitenkin pari ihanaa herrasmiestä kävi ennen keikkaa hitusen piristämässä oloa. Paikalla oli melkoinen määrä tuttuja Yö-tyyppejä jälleen kerran. Jossain vaiheessa ennen keikkaa iski pieni haikeus, kun tajusi että seuraavan kerran Yötä pääsee katsomaan livenä vasta puolen vuoden kuluttua. Kokemuksesta tiedän että keväästä tulee melko pitkä.

Yö veti kyllä huikean hienon keikan. Biisit olivat melkolailla sitä tuttua ja turvallista settiä yleisön toivomana. Jotenkin tuntui että herrat panivat parastaan ja olivat ihan liekeissä. Oli kiva kuulla Sen piti olla kaunista -biisi, joka koskettaa kyllä minua jostain kohtuullisen herkästä kohdasta. Lumivalkoisten sävelien alkaessa ei auttanut enää nieleskellä silmäkulmista karkaavia tippoja. Sieltä ne karkasivat ihan ilman lupaa.

Kotimatka oli kohtuullisen hankala. Vierestä puuttui joku, jonka kanssa olisi voinut jutella. Nyt sai märehtiä itsekseen siinä haikeassa olossa ja eihän siitä mitään tullut. Siihen haikeaan fiilikseen liittyy niin paljon kaikkea. Haikeus tulee siitä, ettei tiedä koska seuraavan kerran näkee Yöhön liittyviä tyyppejä, ei pelkästään siis bändiä, vaan sitä porukkaa johon on keikoilla tutustunut. Se tulee myös siitä, että Yö on minulle se kaikista paras päännollaus keino. Se tulee siitä että puolessa vuodessa ehtii tulemaan ikävä. Ikävä kaikkea sitä kohtaa mitä Yö elämääni tuo. Toki sen puolen vuoden aikana saa viettää aikaa rakkaan miehen kanssa, tavata ystäviä, käydä katsomassa livemusiikkia, käydä katsomassa koripalloa ja tottahan se on, että nopeasti se kevät menee.

Vuoden viimeinen keikka saa aina minut kelailemaan kulunutta vuotta taakse päin. Vuoteen on mahtunut ehkäpä kolmisenkymmentä keikkaa. Vuoteen on mahtunut myös järjettömän paljon naurua, iloa ja hyvää mieltä. Siihen on mahtunut myös liikuttumista ja herkistymistä. Siihen on mahtunut paljon ihania yö-ihmisiä. Siihen on mahtunut tuhansia kilometrejä Suomen teillä. Siihen on mahtunut kikattelua ja hykertelyä. Siihen on mahtunut järjettömän paljon ihanaa musiikkia ja huikeita bändejä. Yö tulee silti pysyttelemään ykkösenä.

Suuret kiitokset kuuluvat koko Yö-poppoolle! Olli, joka pitää huolta faneista ja viihdyttämisestä milloin minkäkinlaisilla jutuilla ja osaa koskettaa äänellään niitä herkkiä kohtia sisällä. Ari, jonka soitantaa ei voi katsella hymyilemättä. Daffy, jonka kitaran soitantaa voisin helposti kuunnella vaikka kuinka pitkään. Jaska, joka muistaa jokaisella keikalla huomioida jollain lailla ja joka osaa myös viihdyttämisen taidon puhumattakaan siitä lahjakkuudesta millä hän soittimensa hoitaa. Juki, jota kamerat rakastavat ja jonka ääni on hunajaa sielulle. Mikko, joka kaikessa vaatimattomuudessaan soittelee biisin kuin biisin oikein ja huokuu jossain määrin rauhallisuutta. Satu, jonka kanssa on aina kiva "käydä körssillä" ja jota on aina ihana nähdä. Ja se roudariosasto: Yrmyjen kruunaamaton kuningas Teemu, Valomestari Aki, Lavaäänen keisari Timo höystettynä vahtuvilla kokoonpanoilla Pasi, Pete, Jari. KIITOS!

Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille ja kiitos kun olette kulkeneet mukana jälleen yhden Yö-vuoden. Särkynyt enkeli vetäytyy nyt talviunille, ainakin hetkeksi. Hiljaisempi kevät on tulossa, mutta älkäähän kadotko minnekään. Eiköhän sitä jossain livekeikoilla tule tässä keväänkin aikana käytyä.

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2016!

"Minun jouluni on sisäinen rauha 

ja valkoinen maa 

Minun jouluni on seestynyt mieli, 

kun kuunnella saan

Ikuista kuisketta kaikkeuden 

olla kuin pienenä osana sen 

Sellainen jouluni on"

-Vexi Salmi

Muutama kuva Kotkasta ja Järvenpäästä nähtävillä blogisivulla facessa.

Olipa kerran kaukaisessa maassa paikka nimeltä Himos Areena

5.12.2015 Himos Areena, Jämsä

Sattuipa kerran niin, että pikkuruinen tytön tylleröinen otti alleen auton ja haki kaukaa suuresta maailmasta ystävänsä matkaan mukaan. Tytön tylleröinen ajeli vieraan maan kansalainen kyydissään kohti suurta ja valtavaa vuorta, jonka kupeeseen oli pystytetty kiva pieni palatsi, johon mahtui satoja ihmisiä sisään yhtä aikaa. Matkalla vuoren juurelle, tytön tylleröinen ja tämän ystävä jutustelivat niitä näitä ja matka sujui varsin rattoisasti. Tytöt huomasivat että heillä on paljon yhteistä, vaikka asuvatkin aivan toisella puolella suurta maailmaa. Tytön tylleröinen oli houkutellut ystävänsä mukaan matkaan, koska hän halusi näyttää vieraan maan kansalaiselle miten täällä asiat tehtiin. Tytön tylleröinen ja vieraan maan kansalainen olivat menossa kuuntrelemaan valtakunnan hienointa orkesteria.

Vaikka matka olikin pitkä, eikä ilmojen herrakaan suosinut, saapui kaksikko paikalle. Tytön tylleröinen tapasi paikalla muitakin ystäviään ja oli hyvin onnellinen nähdessään heitä. Hyvän tovin odoteltuaan sai kaksikko sitä mitä oli tullut paikalta hakemaankin. Lavalle astelivat uljaat soturit, jotka saivat eturivissä seisoskelevat neidot huokailemaan. Orkesteri teki parhaansa, jotta kaukaa ja läheltä saapunut väki saisi viihdykettä koko rahan edestä. Orkesteria johti uljas soturi, jonka hymy sulatti pinttyneimmänkin neidon sydämen. Orkesterissa soittajina olivat valtakunnan parhaimmat ja rohkeimmat miehet, joiden perään neidot loivat kuumia silmäyksiä koko illan. Orkesteri oli niittänyt mainetta ympäri valtakuntaa jo niin pitkään, että yhteislaulultakaan ei voitu välttyä. Koko yhteen kokoontunut väkijoukko lauloi mukana, viini virtasi ja kaikilla oli hauskaa. Tanssikengät oli pakattu matkaan mukaan ja väki tanssi niin, että jalkoja pakotti.

Tytön tylleröinen nauroi ja lauloi ja nautti täysin rinnoin orkesterin esityksestä. Koko orkesteri oli hyvässä vireessä ja se välittyi myös yleisölle. Kitaran varressa oli hyväsydäminen soturi, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Urkuja ja akustista kitaraa soittava herrasmies olisi ansainnut hymypoikapatsaan jo monta kertaa. Rumpujen takana istui Kreivi, jonka hyppysissä pysyi niin kapulat kuin neitojen sydämetkin. Pianon takana istui orkesterin järki ja lahjakkuus samassa paketissa, hänen kasvoiltaan paistoi syvä keskittyminen koko esityksen ajan. Bassosta huolehti orkesterin taiteilijasielu, jonka perään vähintäänkin joka toinen paikalla olevista neidoista huokaili ja näki jo pienen pienissä päiväunissaan häät ja ainakin sata lasta. Orkesterin soittimista ja välineistä piti huolta joukko, joka ei liikoja hymyillyt. Joukko joka hoiti kaikki asiat mallikkaasti, jotta orkesterin olisi helppo esityksensä hoitaa. Vaatimaton joukko, joista jokainen omaa syvällä sisällään lämpöisen sydämen ja vallattoman huumorintajun. Tämä joukko yhdessä toimien saivat aikaan loistavan tunnelman, jossa ihmisillä oli hyvä olla.


Tuli kuitenkin aika, kun hauskapidon täytyi loppua ja väen lähteä kotimatkalle. Pimeys oli laskeutunut valtakunnan ylle, mutta tytön tylleröisen ja vieraan maan kansalaisen huulilla viipyili hymy. Sen pituinen se.

Täältä voit käydä katsomassa kuvia.