Kevään viimoista Yötä ihan kotikonnuilla Anjalassa

Kouvot lähti sitten kesälomalle maanantaina. Tiukkaa peliä käytiin Kouvolan Mansikka-aholla. Tuomarit saivat kyllä taas kuulla kunniansa, kun yleisö näkee asiat toisella lailla kuin tuomarit. Ja kyllä tuli huudettua ääni käheäksi, vaan ei auttanut kannustus. Ei riittänyt. Biisoni oli kovempi ja vei voiton ja lähtee välieriin haastamaan Katajan. Mutta olipa hienoa päästä tuo viimeinen peli Kouvoilta näkemään. Tosin pressitilaisuudessa pöllöillyt Biisoni varmisti sen, että toivon mestaruutta kenelle tahansa muulle kuin tuolle joukolle. Ensi syksynä voitte olla varmoja, että Kouvojen peleistä löytyy yksi melko kovaääninen fani ja täytyy sanoa että mielenkiinnolla kyllä seuraan myös noita uutisia välieristä ja siitä, kuka mestaruuden vie. Kouvoja kannattaessa on ehkä parasta huomata se yhteisöllisyys, jota se luo ympärilleen. On mahtavaa saada olla pieni osa tätä yhteisöä. Syksyllä siis jatketaan Kouvojen parissa. Mielenkiinnolla odottaen syksyn kokoonpanoja.

30.4.2014 Anjala, Mari's coffee

Vappuaattoa lähdettiin siis viettämään töiden jälkeen sonnustautuen vapputamineisiin. Mukaan kun oli saatu houkuteltua sen parhaan ystävän lisäksi myös tuo meillä asuva mies kera siskonsa ja tämän miehen. Valmistautuminen iltaan oli osa tätä prosessia, kun oli suuunniteltu asusteita. Kerrankin saa näyttää joltain muulta kuin omalta itseltään. Minähän nautin suuresti kaikista naamiaisista. Olen kai jossain määrin aina nauttinut, joten nyt kun tarjoutui tilaisuus, oli se pakko käyttää hyväksi. Hirmuista yleisöryntäystä ei siis Mari's Coffeessa ollut vielä siinä vaiheessa, kun me saavuimme paikalle. Nautinkin suuresti siitä, kun sai samalla kuunnella hyvää trubaduuria, taisi olla Tero Tielinen nimeltään ja samalla sai jutustella mukavaisia yö-ystäväisten kesken. Taisipa siinä huomaamattaan tulla nautittua muutama juhlajuomakin. Hupsista heijakkaa. Juhlajuomista johtuen (?) tuli tehtyä kyllä hitusen tuttavuutta muiden keikalla olijoiden kanssa. Minä kun olen tavallisesti niin mahdottoman epäsosiaalinen.

Olenko aiemmin kehunut miten mukavia ja nauravaisia Yön roudarit ovat? Tällä kertaa joutui kyllä hiukan hieraisemaan silmiään ja korviaan, kun taistelin vesituoppini puolesta. Lopputuloksena eteeni päätyi pyyhe. Kiitos Teemu. Ei muuten tullut tarvetta käyttää pyyhettä, koska minun veteni ei kaatunut muualle kuin suuhun. Kylläpä hitusen huvitti tämä.

Puolen yön kolkutellessa taas ovella, kaiuttimista kajahti tutut alkumusiikit ja herrat astelivat lavalle. Pientä vilkuilua saivat asusteemme kyllä aikaan. Ja Olli on aina niin ihana Olli, kun tuo rakas mieheni keikalla näyttäytyy. On muuten tainnut hukkua unholaan eräs lupaus, jonka joskus olen kuullut mieheni kiusaamisesta. Keikan aloitti siis kappaleet Vie mut minne vaan ja Tia-Maria ja heti perään jatkettiin taas Tie sydämeeni -kappaleella. Olli, Mikko ja Jaska suuntaavat siis tauolla Fuengirolaan studioon puuhastelemaan. Tämän tietoiskun muisti tuo rakas Artisti jakaa yleisölle. Illan ehdoton helmi-kipale oli Rakkauden vahvistama. Hyväntuulen rakkauslaulu, sitä se ainakin minulle merkitsee. Pettävällä jäällä kuultiin myös ja kyllä siinä kohtaa kun sai puristaa sen vieressä olevan miehen kättä (ihan vaan siis se oma aviomies) tuli tunne, ettei juuri parempaa voisi toivoa.

Mukavainen ja hyväntuulinen keikka. Kiva oli kuulla pitkästä aikaa myös Loisto, eipä tuota ole tainnut koko keväänä kuuluakaan. Hyväntuuliset soittajat lavalla ja toisella puolella vieressä oma mies ja toisella puolella rakas ystävä. Voikohan sitä oikeasti paremmin asiat ollakaan? En usko. Sai kyllä taas keikalla pariin otteeseen virnistellä ja nauraa sen rakkaan Artistin pöllöilyille. Kyllä se sitten osaakin olla ihana, kun sille päälle sattuu. Ja täytyy sanoa että onneksi sattuu melko useasti. Toisaalta, ehkäpä tuota muuten keksisi jotain muuta fanitettavaa ja seurattavaa, mikäli Ollin käytöksestä usein pahoittaisi mielensä.

Täytyy kyllä sanoa, että takana on mahtava kevät. Useampaan otteeseen on päässyt seurailemaan hyväntuulisia soittajia ja nauttimaan hyvästä musiikista. Puhumattakaan siitä, miten paljon on kevään keikoilla saatu nauraa. Tästä suuri kiitos kuuluu sille lavan keskellä seisovalle Artistille, jonka sisällä asuu ikuinen pikkupoika, vaikka tänä keväänä pääsi myös juhlistamaan hänen pyöreitä vuosiaan. Vaan eipäs anneta ihan kaikkea kunniaa taas Ollille! Valtavan suuren kiitoksen ansaitsee kyllä taas koko bändi ja sen oheishenkilökunta! Arin kasvoilla käy keikan aikana noin 150 ilmettä ja niitä on aina mukava seurata. Jaska ei toivottavasti koskaan kyllästy irvistelemään ja kommunikoimaan keikan aikana meille (puhun monikossa, koska harvoin tulee keikalla oltua yksin ja olennaisena osana siihen viereen kuuluu se kaikista rakkain ystävä, jota ilman en olisi minä). Daffyn kitarasta lähtee uskomattomia ääniä, jotka saavat hymyn huulille ja Daffy joutuu usein kuuntelemaan Ollin kiusaamista. Juki ja ääni ovat jotain, joka saa vähän jalat tutisemaan ja Juki jaksaa aina poseerata kameralle. Jukista on muuten mahdotonta ottaa huonoja kuvia, kuka on huomannut saman asian? Mikko pianonsa takana on lähes aina itse tyyneys ja se taito, mikä niistä sormista sinne pianon koskettimille tulee on jotain järisyttävää. Sen vuoksi balladeja olisikin kiva kuulla enemmän, koska Mikon soitto pääsee silloin oikeuksiinsa.



Nyt on aika huokaista ja nauttia kaikesta muusta, mitä elämään kuuluu, eikä vain pelkästään Yöstä. Toivotaan kaikki Yöläisille hyvää ja ansaittua lomaa! Kesäkuussa nähdään ja kuullaan taas. Eihän tässä ole kuin kuukausi taukoa. Ja jäädään innolla odottelemaan 23.5. ilmestyvää sinkkua, olisikohan tulossa Hyvässä ja pahassa? Toivottavasti, sitä ainakin itse eniten odotan. Mitähän Yön keikkatauko-ohjelmaa sitä keksiikään? Ajantasalla pysyy nyt muuten myös käymällä klikkaamassa "Tykkää" kohtaa Naamakirjassa Särkyneen enkelin blogin -sivuilla. Sieltä voi myös helposti ottaa yhteyttä, jos vaikka tekee mieli jotain kysäistä.