Trioilua Tampereella

10.8.2016 Olli Lindholm trio, Komediateatteri, Tampere

Keskiviikko ja vielä keskellä viikkoa. Työpäivän jälkeen pikaisesti käymään kotona ja samalla äiti auton kyytiin ja auton nokka kohti Tamperetta. Samaisella reissulla oltiin äitin kanssa noin vuosi sitten. Äiti-tytär laatuaikaa, vai miten se nyt meneekään. Ei vaan oikeasti on kiva viedä äityli välillä kuuntelemaan livemusiikkia. Etenkin kun luulen että osittain rakkaus musiikkiin tulee verenperintönä. Meillä on aina kuunneltu paljon musiikkia ja soitettu ja laulettu, tai siis äiti osaa soittaa, minä en, äiti osaa myös laulaa, minä en.

Triokeikat saavat jostain syystä aina minut jotenkin todella herkälle tuulelle. Etenkin kun ne järjestetään jossain muualla kun jossain kuppilassa. Sen takia tekisi usein mieli mennä istumaan johonkin kauas tai ehkäpä jopa johonkin piiloon, ettei kukaan huomaisi jos vaivihkaa vähän silmäkulmia pyyhkisi. Toisaalta triokeikkojen herkistymiselle luo hyvää vastapainoa Ollin vitsailut lavalta, joille ei voi olla nauramatta.

Triokeikat startattiin kappaleilla Ihmisen poika ja Rakkaus ei kuole milloinkaan. Näitä seurasi Minne tuulet vie. Sitten tulikin jo ne kappaleet, kun joutui niitä silmäkulmia pyyhkimään ja hengittelemään syvään ja yrityksiin siirtää ajatukset johonkin muualle kappaleesta. Vaan ei auttanut. Enkelille on minulle lähes takuuvarma itkubiisi. Joskus sen kuunteleminen livenä onnistuu ilman kyyneleitä, tällä kertaa ei. Kyllä myös Voin luopuu mistä vaan pistää koville, ettei sitä itkua tulisi. Molemmat äärettömän rakkaita kappaleita minulle.

Triokeikoissa parasta onkin nuo kappaleet, siis sellaiset kappaleet joita ei muuten Yön keikoilla juurikaan kuule. Ja nimenomaan parhaita ovat nämä väliajalliset keikat, koska silloin on runsaasti aikaa soitella hienoja akustisia versioita tutuistakin kappaleista. Tampereella kuultiin siis jotakuinkin seuraavat kappaleet, jotka eivät ole oikeassa järjestyksessä: Ihmisen poika, Rakkaus ei kuole milloinkaan, Minne tuulet vie, Enkelille, Voin luopuu mistä vaan, Särkyvää, Yötä vastaanottamaan, Vain yksi sydän särjettäväksi, Vieraskirja, Joutsenlaulu, Satelliitit, Kuin sävel oisi hän, Erakko, Haaksirikko, Vastatuuleen, Yhteinen sydän, Puolet taivaasta - Puolet helvetistä, Pettävällä jäällä, ROLV ja Maailma on kaunis.


Täytyy sanoa, että melko kovasti odotan jo syksyn konserttikiertuetta. Siellä on varmasti luvassa hienoja iltoja. Tampereella tunnelma oli leppoisa, keveä, tunteikas, kokonaisuutena jälleen todella mukava. Triokeikoista saa kyllä ihan oman kivan mausteen ja minä pidän niistä kovasti. Kotiinajellessa ehdittiin kuulemaan vielä useamman kerran radiosta Suvin uutuuskappale Elämäni miehiä ja pakko on nyt sanoa, että onhan Suvi taas osunut niin maaliin kuin vain voi osua jonkun biisin kanssa. Kylmät väreet ja itku sitä biisiä kuunnellessa tulee väkisinkin.

Pari kuvaa löytyy taas facebookista, trioilussa ei kovin paljon tule kuvia otettua.