Yö 30v. aloitus!!

Yö yhtye aloitti kohta pari viikkoa sitten massiivisen 30-vuotis juhlakiertueen. Kiertueella konsertoidaan erilaisilla areenoilla ja halleissa. Suomea kierretään aina Helsingistä Rovaniemelle. Ja nyt siis tehdään isosti! Todella isosti! En ole tainnut itse ikinä nähdä niin massiivista mainontaa miltään orkesterilta, kuin miten Yö-yhtye omia juhliaan markkinoi. Tosin tänne omaan tuppukylääni ei mainonta yletä. Olisi mahtavan hienoa saada sydämenpysäytys, kun ohi lipuisi Yön kiertuemainoksella varustettu linja-auto, mutta meidän pienellä paikkakunnalla ei kyseinen kiertue pysähdy. Todennäköisesti pojat lisäävät tämän paikkakunnan kohdalla vauhtia bussiin. ;)

Kiertuehan starttasi mahtavilla kekkereillä Tallinnassa. Kuka muu on järjestänyt levynjulkkarikonsertin Tallinnaan, saati upeaan ja isoon Nokia Kontserdimajaan? Aivan oikein, ei kukaan. Hulppean hieno konserttitalo sijaitsee aivan Tallinnan keskustassa. Kaikki toimi viimeisen päälle hyvin. Saisiko joku toinen suomalainen yhtye täytettyä rapakon takana suuren konserttisalin? Siihen kysymykseen en osaa vastata, mutta Yö-yhtye siinä onnistui. Kaiketikin pääsali vetää ihmisiä n. 1800, kuulostaa ainakin tällaisen tavallisen tallaajan korvaan paljolta määrältä ihmisiä. Sitä se kyllä olikin. Salin aulat olivat täynnä innokkaita suomalaisia Yö-faneja. Oli kertakaikkisen mahtavaa päästä mukaan tällaiseen tapahtumaan. Ainutlaatuinen kokemus kaikin puolin. Tosin pienenä miinuksena täytyy mainita, että suomalaiset ja Tallinna ja arvokkuus eivät sovi yhteen. Osa konserttiin saapuneista juhlijoista oli nauttinut juhlajuomaa oikein olan takaa orkesterin puolestakin. Jokin iltapäivälehti taisi hehkuttaa asiasta niin, että jotkut miehet riisuivat paitansa ja huusivat "Hyvä Olli." Hyvä Suomi." Hyvä Ässät." Luojalle kiitos, oma keskittyminen oli lavalle päin.
Ensisävelet ja kuvakokoelma orkesterin jäsenistä sai omat huuleni ainakin hymyyn. Taisi siinä ihan ääneenkin tulla naurettua. Tutut ja turvalliset sävelet täyttivät salin, kun lavalle astelivat tutut ja turvalliset miehet, ihania taustalaulaja neitoja unohtamatta. Jälleen pystyi tuntemaan sen, mitä oli odotettu pari kuukautta. Tosin reissuhan oli varattu jo lippujen tullessa myyntiin, eli liekö se ollut tammikuussa. Ensimmäinen puoliaika oli taattua hittilaatua, ehkä hiukan erilaisessa järjestyksessä kuin niin sanotuilla normikeikoilla.

En osaa konserteissakaan olla laulamatta kappaleiden mukana, samoin kuin käsilläni on aivan oma tahto ja tahtomattanikin ne rummuttavat reisiini. Tällainen käyttäytyminen konserteissa aiheuttaa yleensä vieressä olevilta ihmisiltä äkäisiä mulkaisuja ja supinaa ja kuiskuttelua. Tämän huomatessani, saatan hetkeksi pystyä hillitsemään itseni, mutta sitten iskee itsepäisyys minussa ja ajattelen "Tämä on minun tyylini nauttia musiikista ja aion sen tehdä.". Me suomalaiset olemme kummallista kansaa. Tunteita ei saisi näyttää missään julkisesti, on se sitten iloa tai surua. Konserteissa monet ihmiset istuvat kädet puuskassa ja naama peruslukemilla. Ehkä se on monille ominainen tyyli nauttia hyvästä musiikista konsertissa, mutta minä teen sen näkyvämmin. Nauran kun naurattaa, laulan kun laulattaa ja piru vieköön rummutan käsilläni reisiä, koska silloin tunnen olevani osa tätä musiikkielämystä. Minä suon monille ihmisille sen, että he eivät tunteitaan näytä. En arvostele heitä paikanpäällä ystävälleni, niin että he varmasti huomaisivat paheksuntani. Joten voisitteko te muutkin olla suvaitsvaisia meitä kohtaan, jotka nautimme musiikista eritavalla. Uskallamme näyttää tunteemme. Enkä sitäpaitsi koe laulavani niin kovaa, että se häiritsisi vieressä istuvan absoluuttista sävelkorvaa, siihen olen opetellut.

 
Mahtava konsertti, joka herättää vielä parin viikon muistelun jälkeenkin suuria tunteita. Se valtava hyvänolon tunne, jonka Yön live-esiintymisistä saan on sanoinkuvaamaton. Sitä ei pysty selittämään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole samaa kokenut. Sanat eivät riitä kertomaan niitä tunteita, joita musiikki ja sen esittäjät herättävät. Jos kerron kokemuksistani keikoilla tai konserteissa sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kanssani samalla aaltopituudella, eivät he pysty ymmärtämään tai ymmärtävät asiat jotenkin väärin. Minulle ne ovat kuitenkin tärkeitä kokemuksia. Olen henkeen ja vereen tunneihminen, järki häviää hyvin usein kamppailussa ja sen kyllä huomaa. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni ja ylpeä siitä mitä olen. Voin sanoa sen hyvällä omalla tunnolla.