Kyseisen tekstin omaava rintamerkki iskettiin joskus minulle käteen,
kun tulin Tammerfestiin Yötä ja Popedaa katsomaan. Liekö ollut
Popeda-neitsyyteni vienyt keikka? On muuten eräs niistä harvoista
keikoista, kun en ollut eturivissä Yön aikana. Tästähän siis ei voi
syyttää mitään muuta, kuin sitä tyyppiä, joka ohjasi autoa. Jep, minähän
se. Se tyyppi ei ole ikinä autokoulun jälkeen onnistunut suorittamaan
taskuparkkeerausta. Mitä ne jotkut puhuvatkaan naisista ja autoista.
Mutta siis puolustuksen sanana, täytyy sanoa sen verran, että autolla
ajamisesta pidän kyllä muuten kovasti. Paitsi vieraassa kaupungissa.
Ruuhka-aikaan. Sillon kun takana on 10 autoa, eikä sopivaa ohituspaikkaa
edelläajavasta raskaankaluston ajoneuvosta löydy. Että siis muutenhan
autolla ajaminen on mukavaa.
Tässä jokunen aika takaperin vei siis tieni Tampereelle. Alun perin
oli tarkoituksena tavata ystäviä ja sukulaisia. Ensimmäinen mutta tuli
matkaan jo ensimmäisessä paikassa, jossa ystäväni kanssa olimme. Sieltä
nimittäin likat lähtivät pois iho väritettynä. Luin muuten vähän aikaa
sitten myös artikkelin siitä, että tatuoidut harrastavat herkemmin
seksiä ja juovat itsensä humalaan. Hyvältä kuulosti tutkimustapa.
Pysäytetään baarin ovella ulos tuleva humalainen ja kysytään onko
hänellä tatuointi. No mutta se siitä. Suotakoon heille nämä tuikitärkeät
tutkimukset. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa siis vierähti tunti jos
toinenkin. Sitten otimme suunnaksi ne sukulaiset.
Ennen sukulaisten luo menoa olimme ystäväni kanssa jo päättäneet että
menemme illalla katsomaan ja kuuntelemaan erään rakkaan orkesterimme
jäsenen soolokeikkaa. Joten pikaiseksi jäi visiitti sukulaisten luo, kun
likat joivat kahvit ja laittelivat itsensä valmiiksi iltaa varten.
Kansaa oli saapunut melko mukavasti paikalle paikalliseen
ravitsemusliikkeeseen. Tuttuja naamoja löytyi joukosta melko paljon.
Menipä myös hetkeksi arvon rouvan pasmat hiukan sekaisin, kun rakkaan
orkesterimme solisti istahti pöytään vaihtamaan kuulumisia. Ei siitä
olotilasta sitten enempää. Se vaatii selkeästi ihan oman lukunsa, mikäli
ikinä uskallan tai osaan sitä tunnetta tarpeeksi hyvin kuvata. Paikalla
"kannustamassa" olivat siis lähes kaikki rakkaan orkesterimme jäsenet.
Rakkaan orkesterimme basisti (joka muuten juhli tuolloin myös
300-vuotis syntymäpäiväänsä) vetäisi kyllä melkoisen keikan. Miehen
ääntä kuunnellessa voi helposti nähdä itsensä sulavan, niin upeaa
kuunneltavaa se on. Kappaleista en valitettavasti montaakaan
tunnistanut. En aivan sen tyylistä musiikkia yleensä kuuntele. Mutta
yhtä kaikki sen tarkemmin erittelemättä, se kuulosti hyvältä. Eikä siinä
mitään, sitä tyyppiä kyllä katseleekin mielellään.
Seuraavana päivänä kävimme jälleen pikaisesti hoitamassa
sukulaissuhteita ja säikytimme samalla pahanpäiväisesti pienen pojan.
Tai siis suotta siitä vierittämään syytä ystäväni niskoille. Minähän se
olin. En kyllä tehnyt sitä tarkoituksella. Poika vain sai sillä hetkellä
kovin tunteita herättävän ujous-kohtauksen.
Suuntasimme mahtavaan majoituspaikkaamme. Minulla saattoi silloin
olla muutenkin huono päivä, enkä ollut täysin varma mihin olin
lupautunut lähtiessäni ystävieni kanssa erääseen paikalliseen hotelliin
yöksi. Pikkuhiljaa minulle selvisi, että nukkuisin itsekoottavalla
sängyllä, enkä saa hotellin ihanaa aamupalaa. Jep. Ensimmäinen ja
viimeinen kerta kyseisessä paikassa. Hintaansa nähden se kyllä oli
ehdottomasti hyvä. Nautin kuitenkin liikaa mukavuuksista, joihin kaksi
edellä mainitsemaani asiaa kuuluvat, silloin kun olen yötä jossain
muualla kuin kotona. Myös parkkipaikka majapaikassa on melko tärkeä
ominaisuus. Ottaen huomioon, että liikun lähes aina autolla joka
paikkaan.
Suunnistimme yhdessä jo edelliseltä illalta tutuksi tulleeseen
ravitsemusliikkeeseen. Tällä kertaa meillä oli siellä pöytävaraus ja
tarkoituksena tavata monen monituista ihanaa ystävää ympäri Suomea.
Kaikki meni muuten oikein kivasti, mutta ruokaa odottelimme tuskallisen
kauan. Vaikka nälkä ei ollutkaan kovin iso ravintolaan mennessä,
kieltämättä jossain vaiheessa alkoi hieman kiristyttämään, kun huomasi
viereisen pöydän ihmisten maksaneen laskunsa meidän vielä odottaessa
ruokiamme. Seurueet olivat siis jotakuinkin samankokoiset ja jotakuinkin
samoihin aikoihin istahdimme tuoleille. Korvauksena tästä saimme
kylläkin suussasulavat shotit. Niitä voisi helpostikin juoda enemmänkin.
Hauskaa kyllä riitti, eikä aika käynyt kyllä tässä seurassa pitkäksi,
päin vastoin.
Mietimme yhdessä tuumin mitä tekisimme ja kellon ollessa niin vähän
ja erääseen ravitsemusliikkeeseen yritettyämme päädyimme
ruokatavarakauppaan hakemaan nesteravintoa. Kokoonnuimme jo edellä
mainitsemaani yöpymispaikkaan, tarkemmin ottaen eräiden meistä
huoneeseen. Nauroimme vatsamme kipeäksi. Lopulta minun oli luovutettava
leikki taas kerran aivan liian aikaisin. Tätä iltaa olin odottanut jo
pitkän aikaa ja se päättyi kesken kaiken sen vuoksi, että järkyttävän
kova päänsärky iski. Tällä kertaa toki aion ottaa opikseni. Jätän
siidereiden ja lonkeroiden litkimisen jatkossa muille, ne eivät sovi
minun päälleni.
Kertakaikkisen mahtava viikonloppu takana. Tällaisia viettää
mielellään. Parin tunnin ajomatka kotia kohti rakkaan ystävän kanssa ja
maailma parantui taas jälleen kerran. Ystävät ovat minun elämäni suola
ja pippuri, ilman niitä ei voisi mitenkään elää. Tosin noilla mausteila
on se paha vika, että jos niitä laittaa liian paljon, maistuu ruoka
pahalta. Mutta ei kai ystäviä voi olla liikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti