Ensimmäistä Yö-viikonloppua viedään!

Savonlinna

Perjantaipäivä alkoi reippaana aamulla kello 4 herätyskellon ääneen, jossa muuten tällä hetkellä soi Miinan Jotain kaikki odottaa -biisi. Suihkun jälkeen reippaana töihin aamuvuoroa tekemään. Töiden jälkeen kaasujalka olikin hyvin reippaanlaisella tuulella, kun kotia kohti ajelin. Kotona haukkasin pikaisesti välipalaa ja otin tavarat kyytiin ja ei muuta kuin autoon ja nokka kohti Nastolaa. Rakkain ystäväni sieltä auton kyytiin ja matka jatkui kohti Savonlinnaa. Kuulumisia vaihdettiin pitkällä ajomatkalla. Välillä vähän huokailtiin ja laulettiin, kun stereoista iski joku oma suosikkikappaleista. Saavuimme majapaikkaamme, jossa meille tarjoiltiin luxus sviitti. Jep. Kovin paljon pienempää hotellihuonetta en hetkeen ole nähnyt. Oli tainnut jäädä huone melko vähälle tuuletuksellekin. Se sai kuitenkin kelvata, koska olimme onnistuneesti myöhässä, oma vika siis täysin. Reissua olemme siis suunnitelleet pari kuukautta, yritimme varata huonetta Sokos Hotellista tällä viikolla. Eikä kukaan sitten viitsinyt kertoa, että siellä on samaan aikaan jotkut S-Ryhmän sponsoroimat rallikinkerit. Turvauduimme siis toiseen vaihtoehtoon, onneksi kaupungista löytyi muitakin hotelleja. Vaatteet vaihtoon (toisilla on joka kerta samat vaateongelmat) ja naamat ojennukseen ja ei muuta kuin menoksi Seurahuonetta kohden. Vai Mefistoko se oli?


Ulos olikin kokoontunut jo Yö-ystäväisiä. Hyvä kattaus rakkaita ihmisiä, joiden seurassa viihtyy aina. Eikä tarvitse ihan naama peruslukemilla olla. Ystäväiset olivat vielä pää pyörällä edellisen illan juhlinnasta, olivat meinaan olleet Tampereella Suvin levynjulkkareita juhlistamassa. Hiukan kateellisena juttuja kuuntelin, itse kun olin ollut edellisenä iltana työn tiimellyksessä. Avautuivatpa viimein ovet myös ravintolaan, Savonlinnassa eletään selkeästi eri aikavyöhykettä kuin muualla Suomessa. Ja siis kyllä me kuulumme niihin ihmisiin, jotka seisoskelevat paalupaikalla helpostikin talvipakkasilla tunnin, kesällä ehkä jopa enemmän. Ensin jonotetaan sisään ja sitten seisoskellaan eturivin tuntumassa tovi jos toinenkin. On muuten kerätty säälivä katse jos toinenkin. No onneksi näihin on jo totuttu.

Kun suuntasi ensimmäisen kerran katseen lavalle, valitettavasti konkretisoitui eräs tilanne, josta viikolla olimme lukeneet. Rumpujen takana häärivä herrasmies Ari "Kreivi" Toikka on joukosta poissa jonkun tovin. Herra viettelee kotona sairaslomaa leikatun käden kanssa. Ei ollenkaan hyvä uutinen. Nyt kun näki vieraat rummut lavalla, tuli suuri harmi. Kaikki sympatiat siis Arille. Toivottavasti herra saa kätensä kuntoon, jotta hänet saadaan pian takaisin remmiin!



Aika kului nopeasti hyvän suomalaisen musiikin tahdissa ja pian olikin jo aika herrojen nousta lavalle. Hymy nousi automaattisesti huulille, kun ilmoille kajahti tuttu intro. Herrat lavalle ja soitto soimaan. Illan aloitti Vie mut minne vaan ja mielestä hävisi huolet ja murheet. Pientä teknistä hienosäätöä ja Daffyn soittimeenkin palasi äänet. Täysi keskittyminen lavalla tapahtuvaan toimintaan. Ollin tutut tervetulotoivotukset ilmoille ja Niin paljon me teihin luotettiin alkutahdit ilmoille. Siinä kohtaa kun laulun olisi pitänyt alkaa suuntaa arvon rakas artisti katseensa kohti ja kysyy "Miten tää alkaa". Ei voi muuta kuin nauraa ja toki kertoa ensimmäisen rivin. Alkaa tulla varsin kotoisa ja tuttu olo. 


Ilta kulkee eteenpäin ja hittibiisit seuraavat toisiaan. Nyt on siis käytössä biisilista, koska rumpali ei ole oma tuttu ja turvallinen. Rumpujen takana istuu nyt siis tämän kevään Tero Tanhuanpää. Tampereen Musiikkiteatteri Palatsin sivuilta ainakin mies löytyy, jotenka ilmeisesti hän siellä soittelee. Miehen kerrotaan hakkaavan rumpuja myös Aimo Pamaus ja Luodinkestävät liivit nimisessä orkesterissa. Enpä ole aiemmin kuullut. Vaan ehkäpä minun musiikkituntemukseni onkin hiukan rajoittunut.


Hymy korvissa lauletaan ja nauretaan keikka läpi. Mainittakoon biiseistä helminä pieni pätkä Rakkauden vahvistamaa ja Haaksirikko. Tässä biisissä on jotain, joka iskee minuun paremmin tällaisilla keikoilla. Viime kesänä sen ensimmäistä kertaa kuullessani jouduin nieleskelemään kyyneleitä ja nytkin biisi pysäyttää. Konserteissa tätä ei kumma kyllä niin hyvin tapahtunut.

Liian nopeasti on ilta ohitse. Mielen on kuitenkin vallannut joku mielihyvää aiheuttava aine (muistan lukeneeni artikkelin, jossa kerrotaan musiikin kuuntelun vapauttavan jotain mielihyvä-ainetta kehoon) ja ilta on palkinnut jälleen odotukset. Huomaamme pian ystäväni kanssa, että kaipaamme molemmat ruokaa ja unta. Melko pitkä päivä on takana. Eipä ollut grillijonossa kovin kaukana tappelukaan, vaikka ystäväni onkin itse rauhallisuus ja vielä kaiken lisäksi ujo ja hiljainenkin. Eipä olisi se tukevassa humalatilassa ollut kaveri tiennyt mikä häneen olisi iskenyt, oli nimitäin sen verran promilleja ja itsetunto siinä kohtaa kohdillaan, kun kuvittelee olevansa kaikkien naisten unelma. Puolen tunnin jonotus grillillä palkittiin ja pekoniburgeri ajoi asiansa ja vatsan seutuvilla vellova nälkä hellitti hetkeksi. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja hotellille unia näkemään.

Varkaus

Aamu ei alkanut mitenkään erityisen mukavasti, koska ensimmäisenä iski vastaan lapaluun tietämillä vihlova kipu. Vaikka majapaikkamme muuten olikin melko eksoottinen, täytyy sanoa että aamupala oli aivan loistava. Valikoima oli hyvä ja laaja ja kaikki oli tuoretta, leivät lämpimiä ja ennen kaikkea kahvi oli äärimmäisen hyvää. Huoneessa koittikin sitten itku ja parku kun pyysin ystävääni hieromaan tuota kipeää kohtaa selässä. Vedet valuivat silmistä ja henki meinasi salpautua. Olisi varmaankin saanut hyvät äänitehosteet johonkin tietyn alan elokuvaan siitä voihkinnasta, joka minusta lähti.

Kävimme vielä ihmettelemässä rallitapahtumaa. Tosin näimme vain lähtöpaikan, mutta komean näköisiä autoja siellä ainakin oli runsain mitoin. Tutustuimme myös Savonlinnan kauppoihin. Tämä oli hiukan pakon sanelemaa, koska edellisenä iltana minun hieno Hello Kitty -laukkuni päätti sanoa sopimuksen irti. Piti siis etsiä uusi laukku ja löytyihän se. Sitten olikin aika käyttää hyväksi Yö-yhtyeen avulla luotuja verkostoja ja pääsimme viettämään ihanan mukavaa ja leppoisaa päivää yhden tällaisen ystäväisen luo. Meidät otettiin lämmöllä vastaan ja meitä vallan hemmoteltiin, oli ruokaa, hyvää seuraa ja vielä saunaankin pääsimme. Täytyy sanoa, että melko erilaista olisi elämä ilman näitä ihania ihmisiä, joita tuo orkesteri on elämääni tuonut. Taas alkoi meikkaaminen ja hiusten asettelu kohdilleen.



Eipä muuta kuin auto taas käyntiin ja nokka kohti Varkautta. Yllätytte varmaan hirveästi, jos kerron, että meidän saapuessa paikalle oli baarissa meidän lisäksi ehkä kolme ihmistä. Väsy meinasi hiukan silmiä painaa jo siinä kohtaa. Tällä kertaa tuntui kuin keikan alkua olisi joutunut odottelemaan paljon pidempään. Musiikki kun ei oikein meikäläiseen iskenyt ja lisäksi meinasi sydämen rytmit ottaa vallan uusia jumputuksia baarin bassoista. Että suurkiitokset tiskijukalle.

Intron aikana nousi jälleen hymy korviin asti. Shöy käyntiin ja herrat lavalle. Ei tuntunut enää bassot eikä muuten sattunut selkäänkään koko keikan aikana. Jos joskus joutuu johonkin suureen leikkaukseen, niin voisikohan puudutusaineeksi pyytää Yön keikan? Ei tuntuisi kivut missään. Tälläkään kertaa ei Niin paljon me teihin luotettiin mennyt ihan putkeen, niiden sanojen osalta. Ollin kanssa voi aina vaihtaa pienen katseen ja hymyn kun rakas artisti sanoissa sekoilee. Hän myös tietää, etteivät ne jää minulta huomaamatta. 

Daffyn kitarataiturointia ei voi muuten kuin ihaillen katsella ja kuunnella. Daffy soittaa biisin kuin biisin ja antaa silti itsestään hyvin nöyrän kuvan. Ammattilainen vailla vertaa. Juki pääsi myös hurmaamaan omalla jumalaisella lauluäänellään. Herra revitteli Karheaa ja kaunista -biisissä oikein kunnolla ja kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Taisipa suusta tulla ihan jopa ääneen "Wau!". Jaskakin oli hiukan laajentanut tonttiaan jo viime syksyltä tutulla akustisella kitaralla. Onneksi Mikon piano kuuluu kunnolla, mies kun meinaa muuten jäädä taka-alalle. Mikko on aivan ihana pianonsa kanssa. Mainittakoon nyt kahden keikan perusteella siitä Terosta jotakin. Mies hoiti homman aivan uskomattoman hyvin. Hyvin oli opeteltu hyvin arimaiset rumputaituroinnit. Ystäväni sanoi muutamassa kohdassa soiton olleen erilailla kuin Arin soittaessa. Minä en näitäkään kuullut. Hatun noston arvoinen suoritus, ovat nimittäin isot saapaat kyseessä, joita Tero kevään ajan lainaa. Aria kun ei mikään voita! Kova ikävä ehtii sitäkin miestä tulla tässä kevään aikana ennen kuin mies taas jossain vaiheessa palaa rumpujen taakse. Onneksi tuuraajaksi on kuitenkin löytynyt tällainen taituri,joka ei saappaita aivan täytä, mutta sehän ei ole tarkoituskaan. Mehän haluamme Arin takaisin rumpjen taakse! Ollilla oli aivan selkeästi väärä lääkitys. Oli nimittäin taas likkojen naurattaminen herralla hyvin hallussa. Herra teki taas kaikki mahdolliset temput ja sai kyllä naurun hersymään huulilta kerran jos toisenkin. Mahtava tyyppi, ei siitä mihinkään pääse. Viime aikoina Olli on jaksanut viihdyttää meitä ja saa aikaan hysteerisen olotilan keikalla.

Liian nopeasti tuli taas Rakkaus on lumivalkoisen vuoro. Tosin tällä kertaa biisistä oli harras tunnelma kaukana. Meinasi mennä pelkäksi nauramiseksi ja hihittelyksi koko biisi. Varokaahan tarkoin, mikäli satutte saamaan Ollilta joskus vesipullon. Se voi sisältää yllätyksiä. Tai sitten ei.

Kotimatka taittui hiljaisissa merkeissä. Väsy painoi molempien likkojen silmäluomia, eivätkä ne meinanneet millään pysyä auki. Piti käydä jo välillä ulkona happea haukkaamassa ja jumppaliikkeitä suorittamassa. Kello näytti 5.35, kun naamasta oli pesty meikit pois ja oli aika käydä unten maille. Kevään keikat on startattu ja aivan upealla tavalla. Bändi on iskussa. Menkäähän keikoille!