Vääksyn YÖssä...

9.3.2013 Vääksy, Tallukka

Aamu aloitettiin reipaasti huonekaluliikkeissä tuon meillä asuvan miehen kanssa. Sohva oli tarkoitus löytää ja sehän me löydettiin jo ensimmäisestä liikkeestä. Tosin kun yleensä toimin hetken mielijohteesta, niin piti käydä katsastamassa muutama muukin paikallinen huonekaluliike. Vaan sinne ensimmäiseen palattiin takaisin. Kuukauden päästä meille siis saapuu uusi löhöpaikka ja voin kertoa, että se on värien puolesta erittäin paljon minun mieleeni. Seuraavana suuntasimmekin naapuriin, eli vanhempieni luo. Tuli käytyä kokeilemassa yhtä uutta karaoke-levyä. Vaikeita biisejä nykyjään tekevät.

Sitten olikin aika ottaa taas hiuskriisi, mitenkään päin, kun nuo haivenet eivät meinanneet päässä asettua. Meinasi itku tulla. Äitini tosin ihmetteli, että pitääkö sinne aina niin kovasti pynttäytyä. Sen haluaisin nähdä, kun menisin hiukset länässä ja meikittä keikalle. Tai siis en halua. Eikä halua kukaan muukaan.

Autossa kaasu pohjaan ja kohti ystävän kotia, joka jälleen sopivasti oli matkan varrella. Auton nokka kohti Vääksyä ja Tallukkaa. Täytyy sanoa, että hiukan jännitti keikalle meno. Kuten viimeksi kerroin, meni edellisellä keikalla sieraimeeni sellainen vihreä kaveri. Olen valitettavasti sellainen ihminen, joka ei anna asioiden olla, vaan kerroin myös asianosaiselle hänen minua loukanneen. Otin samalla sen riskin, että sanani ymmärretään väärin ja sitten se olenkin minä, joka saa sanojaan katua. En siis myöskään ole pitkävihaista sorttia. Jos nyt suoraan sanotaan, niin olen melkoinen tuuliviiri tunteiltani ja pystyn sen myöntämään. Onneksi mukana näillä reissuilla on usein ystävä, jonka kanssa nämä ajatukset voi jakaa ja hän myös minua ja ajatuksiani ymmärtää.

"Sillä mietit miten käy,

jos ei missään enää näy,

niitä jotka jaksaa sinua ymmärtää."

-Herra Ylppö

Illan Tallukassa aloitti bilebändi. En muista tai en halua muistaa bändin nimeä. Ravintola oli siis jaettu kahteen osaan ja toisella puolella soitti tämä bilebändi. Me odottelimme toisella puolella jotain aivan muuta lavalle saapuvaksi. Jouduimme kuitenkin kuuntelemaan samalla, kuinka tuo toisella lavalla esiintynyt orkesteri raiskasi biisin toisensa jälkeen. Anteeksi karkea ilmaisu, mutta eipä siitä kovin kauniitakaan sanoja voi käyttää. Ehkä muuten meininkiä olisi vielä jaksanut kuunnella, mutta laulaja ei ollut kovin ammattinsa osaava. Odotettavissa oli pitkä ilta. Alkoi juhlakansa olla melko hyvässä kunnossa.

Tekipä sitten kivasti tuo eräs tekniikkaan kuuluva kaveri, joka kävi laittelemassa viimeiset fiilaukset lavalla. Laittoi Ollin mikkiständin biisilistan päälle, jottei sitä päässyt lukemaan. On se sitten reilu tyyppi. Kostoksi pitikin sitten keikan päätteeksi viedä tuo lista mukanaan. Ihanaa, näytän ilmeisesti tietotoimistolta, kun ei ollut ihan ensimmäinen kerta, kun kyseltiin "No moneltako se Olli sinne lavalle nousee?". Mistähän minä sen voisin tietää, moneltako keikka alkaa? Ja onko sillä loppujen lopuksi väliä, monelta se alkaa? On se muuten ihanaa, kun ihmiset käyttäytyvät humalaspäissään aina niin hyvin. Heillä on oikeus sanoa mitä tahansa ja se pitäisi vastaanottaa hymyillen. Herneet vedettäisi nenään, jos samalla lailla käyttäytyisi kuin he. Täytyy sanoa, että olin hyvin onnellinen kun keikka alkoi kerrankin ajoissa. Kello näytti tuolloin 23.15.

Ilmoille kajahti jälleen Vie mut minne vaan ja hymy nousi taas huulille. Rentoutunut tunne valtasi mielen. Paitsi, että piti seurailla miten se minun palautteeni onkaan mennyt perille. Hetken aikaa katseltuani, huomasin siinä käyneen juuri niin kuin arvelinkin. Kaduin sanojani. Minulle mökötettiin. No näin tällä kertaa. Vaan saipa enkelifani pitkästä aikaa kuulla Hän tanssi kanssa enkeleiden. Settiin oli nostettu myös uusimmalta levyltä Tunnit -kappale. Jonne Aaronin ja Mariskan käsialaa on tämä biisi ja harvinaisen menevä ralli. Tämä kappale on levyltä noussut yhdeksi omaksi suosikikseni. Nyt sen pääsi kuuntelemaan myös livenä. Täytyy muuten sanoa, että alkaa enemmän löytyä ilmeitä ja virnistyksiä sieltä rumpujen takaakin, taitaa herra tuuraaja alkaa pikku hiljaa rentoutumaan ja pääsemään sinuiksi bändin kanssa. Hyvä näin.

 

Liian nopeasti oli ilta ohi. Oli aika lähteä kotiin kera uuden hupparin, eihän tuo tainnutkaan olla kuin ehkä seitsemäs Yö-huppari, joka on tullut hankittua. Vaan kun se oli niin hieno ja siitä arvon kauppaneuvoksesta ei ikinä tiedä, tuleeko niitä vielä uusi erä myyntiin. Narikkajonossa emme kuitenkaan välttyneet yhteentörmäyksiltä ja jälleen jäimme sanattomaksi. Tuon taidon hallitsee ainoastaan Olli. Tilanteet ovat ohi, ennen kuin niihin ehtii millään lailla reagoimaan. Jep. Kiva. Seuraava keikka taitaa venyä melko pitkälle. Siis Yö-keikka. On tässä toki muita suunnitelmia välissä...

"Näistä öistä voimani mä saan."

-Pauli Hanhiniemi