Nauruntäyteinen YÖ Vantaalla

26.4.2013 Tulisuudelma, Vantaa

Perjantaiaamu valkeni melko harmaana ja sateisena, vaan löytyihän se aurinkokin. Joskin omalta osaltani aamu alkoi aivan liian aikaisin. Olihan minun vapaapäiväni. Perhana. Mikä kumma pistää ihmisen heräämään vapaapäivänä seitsemän aikaan, kun voisi nukkua pitkään. No eipä siinä muu auttanut, kuin nousta ylös. Nautiskelin aamukahvia pihakeinussa. Ihanan seesteinen olo. Kävin vanhempieni talossa viemässä postit sisään, he kun olivat Tallinnan laivalla Yötä vastaanottamassa. Torstaina tämä ajatus kyllä kirpaisi kovaa, kun tiesin heidän olevan laivalla, enkä itse päässyt, kun työt haittasivat harrastustoimintaa. No nautiskelin vanhempieni talossa hetken aikaa omasta kauniista äänestäni (juu niin varmaan on kaunis). Lauleskelin siellä hetken aikaa. Rentouttava ja voimauttava tunne, kun sai ladata ihan täysillä, kun kukaan ei ollut kuulemassa. Sitten olikin aika viedä tuo rakas ajokkimme (lue: vanha kosla) huoltoon. Autoa korjatessa vierailin anoppilassa ja sain kerrankin itse nauttia siitä, että hiuksiani laitettiin. Auton hakuun ja huomattavasti huokeampi olo, kun tehdystä työstä ja varaosista veloitettiin sievoinen summa.

Odottelin kotona ystävääni hakemaan minua, vaan meilläpä oli käynyt pieni ajatuskatkos ja informaatiovaje. Tällä kertaa emme osanneet lukea toistemme ajatuksia, vaan onneksi se ei haitannut, kun olimme tarpeeksi ajoissa liikkeellä. Vihdoin siis ystävänikin saapui uuden hienon ajokkinsa kanssa minua noutamaan. Automatka oli melko hulvaton ja tuli siinä taas parannettua maailmaa, kun ystävän kanssa sai puhua. Kuten jo sanoin, olimme liikkeellä hyvissä ajoin. Ehdimme siis vallan loistavasti Vantaalle saapuessamme nauttia Amarillon herkullisista ruoka-annoksista. Amarillo ei kyllä ikinä petä.

Tulisuudelma kuuluu keikkapaikkoina omassa listauksessani melko häntäpäähän. Tästä paikasta en pidä ja suurimpana syynä siihen ovat epämääräiset järjestelyt. Tuntuu aina, että kaikilla työntekijöillä on aivan omat näkemyksensä asioista ja siitä miten ne hoidetaan. Siltikin kerta toisensa jälkeen löydän itseni täältä. Liekö tämä ollut ehkä viides kerta kyseisessä ravintolassa? Olenpa muuten kerran ollut myös Popedaa katsomassa samassa paikassa.

Aika mateli eteenpäin. Muistelin viime kertaa tässä ravintolassa, silloin oli nautittu hitusen enemmän juhlajuomia ja ristus, että nolottaa vieläkin. Mietimme ystäväni kanssa istuessamme roudauslaatikon päällä, että mitähän sellaiset mahtavat maksaa? Varmaan mansikoita. Jaa mistäkö tämä ajatus mieliimme juolahti? Ei mistään, kunhan pohdiskelimme. No okei, myönnettäköön että laatikko piti kummallisen rusauksen. Jotain sille tapahtui. Ettehän kerro kenellekää? Pidetään tämä ihan vain meidän välisenä, eikös juu?

Vihdoin DJ sammutti musiikin. Intro käyntiin ja hetken päästä lavalle astelivat ihanat herrat. Hymy nousi välittömästi huulille. Heti alusta lähtien kävi selväksi, että rakas Artistimme oli äärettömän hyvällä tuulella. Yhdistelemme mielessämme illan aikana nähtyjä liikkeitä ja saamme niistä "Ollin aamujumpan". Herra suorastaan huokui "äijämäisyyttä" ja machoilua. Lähes koko keikka meni nauraessa ja hymyillessä. 

Biisilista oli nyt jäänyt pois ja oli "toivelaulujen" ilta. Ja täytyy sanoa, että biisit miellyttivät minua kyllä kovasti. Viimeksi jo puhuin siitä, että tietyt biisit tuovat tietyt ihmiset lähipiiristäni mieleen. Nyt oli sellaisten biisien ilta. Pieni ihminen suuressa maailmassa, Särkyvää, Sua muistoistani pois en saa, Kuorotyttö. Pettävällä jäällä on minulle todella rakas kappale ja nyt kuulin pitkästä aikaa siitä balladiversion. Tuntui, että Ollin laulu ja Mikon ja Jaskan soitanta upposivat minuun luita ja ytimiä myöten. Pysäyttävä versio. Wau. Eikä riemulla ollut tietenkään rajaa, kun Olli kysäisi että: "Tanssittaisiko enkeleiden kanssa?". Juu juu. Kiitos! Enkelit kun uppoavat minuun, mikäli tämä on vielä jollekin jäänyt epäselväksi. Ensimmäistä kertaa jouduin tuomaan vajaan vesipullon kotiin, kun meinasin tukehtua siihen veteen. Oli meinaan lähellä ettei vesi purskahtanut ulos suusta, kun nauratti niin kovasti.

Kotimatkalla oli helppo hymyillä ja nauraa. Ei muuten puuttunut autosta naurua ja iloa, kun kotimatkaa taitoimme ystäväni kanssa. Muistin taas sen syvimmän ajatuksen siihen, miksi keikoilla käyn. Se totaalinen hyvänolon tunne, jonka taas keikalta sain oli valtavan upeaa. Energiaa ja iloa arkeen ja eloon. Tähän on hyvä lopettaa kevään keikat. Vai onko sittenkään...? ;)

Nyt tietokoneellani soi
Jonne Aaronin soololevy Onnen vuodet ja täytyy sanoa, että hyvältä kuulostaa. Ehdottoman erilaiselta kuin Negative, vaikken sitä juurikaan ole kuunnellut. Lämpimästi voin suositella. Levyn tekoon osallistujista löytyy tuttuja tyyppejä ja nimiä; Vexi Salmen tekstejä, Suvi taustoja laulamassa parissa biisissä, Jaan Wessman bassoa ja muutamaa muutakin soitinta soittamassa, Mikko pianon takana yhdessä biisissä, Antti Mäkinen rummuissa yhdessä biisissä, ja mikä tärkeintä melkein-mitä-tahansa-soitinta soittamassa ja taustalauluja laulamassa ja viimeisenä vaan ei vähäsimpänä levyn tuottajana: JARI LATOMAA, sehän on meidän Jaska! Hyvä Jaska!