Keikkataukoa ja Kermaa

No jopas on aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta. Kesä on saapunut tässä ihan yllättäen. Minun mielestäni parasta mahdollista aikaa. Se kesä nimittäin. Nyt on nautittu auringosta ihan sitten nimittäin urakalla. Hyvä niin. Tosin sen verran täytyy pitää pessimistilippua ylhäällä, että tämähän tarkoittaa sitä, että minun kesäloman aikaan sataa vettä. Koko ajan. Taukoamatta. Nyt täytyy oikein miettiä mitä olen tehnyt tässä sinä aikana, kun Yö on vietellyt lomaa. Kuka missäkin merkeissä... Naamakirjasta saa vähän väliä lukea jonkun terveisiä jostain päin maailmaa. Joten ovat herrat tainneet osata vähän rentoutuakin. Paitsi tietysti arvon herra Artisti, joka pakertaa studiossa joululevyn merkeissä.

On tässä tullut kyllä itsekin otettua ihan rennosti, ihan kuin itsekin lomailisi ja keräilisi voimia uuteen keikkaperiodiin. Mitä hittoa? :D

Noh, uuden tatuoinnin olen ehtinyt käydä hankkimassa tässä parisen viikkoa takaperin. Nyt on suojelusenkeli-teemani täydellinen. Uusi menopelikin tuli tässä taannoin hommattua ja tuohon ajokkiin olen kyllä hyvin tyytyväinen. Kyllä nyt kelpaa ajella työmatkaa ja taittaa keikkareissuja. Olenhan minä toki ehtinyt ystäviäkin nähdä. Samoin kuin olen viettänyt aikaa perheen ja sukulaisten kanssa, niin omien kuin naimakaupan mukana tulleiden sukulaisten kanssa on tullut vieteltyä aikaa.

Johan tässä oma pää alkoi hiukan naksumaan, kun ei ole päässyt tuulettamaan ajatuksia livekeikoille. Joten tämähän tuli kuin tilauksesta, että Kerma saapui tänne minun kotikulmilleni. Kermahan siis on covereita soitteleva bilebändi ja onneksi he ovat nyt viime aikoina vierailleet suhteellisen mukavin väliajoin tuolla meidän eräässä paikallisessa tanssiravintolassa. Solistina Kermassa toimii ihanista ihanin Miina Mikkonen! Tälläkään kertaa ei tarvinnut illan antiin pettyä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kolmen setin aikana. Tai no tällä kertaa ei niin vaarallisia tilanteita, mutta vauhtia ainakin. Miina onnistuu omalla kohdallani saamaan saman tilan aikaan, kuin Yö. Unohdan kaiken ympärilläni olevan ja tapahtuvan ja keskityn siihen mitä lavalla tapahtuu, elän musiikin mukana. Lauri Tähkäkin tämän olotilan saavuttamisessa melko hyvin onnistuu.

Miinan räjähtävä energia tempaa mukaan ja vie mennessään. Nyt sain ilokseni huomata,

että olivat ottaneet settiin mukaan myös muutaman uuden biisin. Jesse Kaikurantaa, Suvi Teräsniskaa ja Eriniä kuulin ensimmäistä kertaa. Hyvältähän tuo kuulosti. Suomalainen ja suomenkielinen musiikki on kuitenkin sitä, joka minuun kaikista parhaiten uppoaa. Miina täyttää omalla ihanalla persoonallaan lavan ja koko tilan. Vai tuntuukohan se vain minusta siltä? Valtaosa ihmisistä kun eivät kuitenkaan ole paikalla kuuntelemassa bändiä, vaan vetämässä pään täyteen viikonlopun kunniaksi. Niitä tyyppejä muuten riittää täällä minun kotikulmillani ja etenkin tuossa kyseisessä ravintolassa. Nyt oli väkeäkin liikkeellä melko paljon, koska kyseessä oli päättäjäisviikonloppu. Hatunnosto kaikille pelastuspuolella työskenteleville, jotka pakertavat tuona yönä enemmän kuin keskimääräisesti viikonloppuina ja huolehtivat nuorista, joita kaupungilla liikkuu tuona yönä paljon.  

Vaan jospa palattaisi asiaan. Oli meinaan eräs keikka menossa tuolla Ravintola Mulligan'sissa. Tinakenkätyttö on eräs ehdottomia suosikkikappaleitani. Laulaa sen sitten Kaija Koo tai joku muu, se kuulostaa hyvältä ja saa valtavan palon aikaan minussa. Todellista menoa ja meininkiä saa aikaan Kerman esittämät vanhat rockiksi luokittelemani biisit. Ne tuntuvat uppoavan myös yleisöön. Siis muihinkin kuin minuun. Romeo ja Julia on yksi oman teini-ikäni merkittävimpiä kappaleita. Senkin taidan osata melkeinpä etu- ja takaperin. Edelleen pidän tuosta kappaleesta kovasti. Sen myötä palaan teini-ikääni. Porilaisuuteen on hyvä päättää ilta ja ei muuta kuin Levoton tuhkimo vielä ilmoille. Valtaisien aplodien jälkeen bändi palasi vielä takaisin lavalle yhden biisin ajaksi. Viimeisenä kuultiin Stellan Piste, joka aiheuttaa minussa myös hyvin suuria tunteita. Kun kuulen kappaleen radiosta, väännän heti äänenvoimakkuutta kovemmalle.

Ilta oli saatu päätökseen ja oli aika lähteä kotiin. Hikinen ja nauruntäyteinen ilta oli takanapäin. Tällä kertaa sain jakaa nämä mahtavat hetket oman mieheni ja rakkaan kälyni kanssa. Kälyni muuten kasvattaa kotonaan ehkä pienintä Miina-fania. Postia piti tuoda taas, kun äiti oli Miinan keikkaa katsomassa. Tähän bändiin en muuten ja kyllästy ikinä, keikoilta saa aina lähteä hymy huulilla kotiin. Taas pitäisi pari viikkoa odotella seuraavaa livekeikkaa.... Odottavan aika on pitkä.... Vaan onneksi ei sentään tuskainen, vaan osaa nauttia siitäkin ajasta. Jep. Tällaista tämä minun elämä. En kauheasti jaksaisi valittaa. Melko kivaa olla minä. ;)