sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lähde Lappeerantaan, humppa siellä soi!

11.10.2013 Lappeenranta, Monrepos


Mukavan ja musiikin täyteisen työillan jälkeen ehti hyvin vielä starttaamaan auton ja ottamaan suunnaksi Lappeenrannan. Töissä minun musiikkitietämystäni räpin suhteen on pyritty laajentamaan viime aikoina ja täytyy sanoa, ettei se välttämättä ihan huono asia ole. Eihän se nyt niin huono skene olekaan.

No, illalla kuitenkin suuntana Lappeenranta ja tanssiravintola Monrepos. Tämä oli minulle aivan uusi tuttavuus. Tilaisuus piti kuitenkin käyttää hyväksi, koska harvemmin täällä suunnalla keikkoja on ja Lappeenrantaan ei ole meiltä kovin pitkä matka. Hiukan kyllä kirpaisi, kun lipun hintaa katsoi. Oli meinaan melko suolainen hinta, jonka siitä joutui maksamaan. Samalla rahalla kun saattaa päästä jo pienemmille festareille ja nähdä samalla rahalla useamman bändin. Vaan mitäpä sitä ei tuon rakkaan kahden kirjaimen eteen tekisi.

Bändin odottelu meinasi käydä hiukan tylsäksi, nyt kun olin yksin liikkeellä. Paikalle ei myöskään ollut eksynyt kovin montaa tuttua. Vaan onneksi on olemassa Satu ja Pipsa, joiden seurassa voi kuluttaa leppoisasti aikaa jutustellen kivoja. Sattuipa siinä hauska kohtaaminen myös erään vahvasti alkoholijuomia nauttineen fani-collegan kanssa. "Siis oot sie joku laulaja?" "En." "Siis sulla on mahtava ääni." "Kiitos kiitos.". Voi hyvänen aika. Kylläpä oli hämmentävä kohtaaminen. Hyvälle tuulelle se toki sai ja hymyn huulille. No, taitoi olla hiukan vaikkua tädin korvissa, mutta väliäkö sillä. Ihan hauskaahan tämä on.

Vihdoin herrat astelivat lavalle sen uuden intron tahdissa. Nyt kun siihenkin on jo tottunut,
niin se alkaa kuulostaa erittäin hyvältä. Ihanat tutut sävelet ja Likaiset legendat pyörähtää käyntiin. Taas saa heittää huolet perimmäiseen nurkkaan, ainakin keikan ajaksi. Nyt kun olen yrittänyt hiukan siirtyä omalta "vakiopaikaltani" sivuun, joutuu hieman vielä hakemaan sitä, että näkisi etenkin Arin ja Jaskan hyvin. Ne velikullat ovat aivan ihania. Nyt näin vain kun Ari meinasi tikahtua nauruun, enkä nähnyt ollenkaan mitä Jaska puuhaili. Hitsi. Vaan saipa kyllä täysin rinnoin nauttia Daffyn soitannasta. Silmät kiinni ja Daffyn soolot ikäänkuin virtaavat sisään. Ihan mahtavaa.

Pitkästä aikaa kuulin Vain varjot häntä seuraa -kappaleen ja tämäkin kuuluu sellaisiin biiseihin, jotka tuovat jonkun tietyn fani-collegan mieleen. Sua muistoistani pois en saa kolahtaa aina. Siinä vaan on aivan huikea kappale. Pettävällä jäällä saa aina tunteet pintaan. Onnen hohteessa on noussut mukaan keikkoihin ja se onkin jäätävä kappale, mikäli sitä tarinaa miettii. Ihana oli kuulla myös Syyt syntyjen. Hiukan ehkä harmittaa, miten vähälle soitolle on nyt jäänyt koko Pelko ja rakkaus -levy. Kovasti toivoisin kuulevani levyn nimikko kappaleen jossain joskus. Minä pidän siitä biisistä kovasti. Illan helmiin kuului myös ehdottomasti Jukin Karheaa ja kaunista. Toisena biisinä Juki lauloi tietystikin Deadlinen. Ylättikö toinen biisi jonkun? Rakkaus on lumivalkoinen tuli jälleen balladiversiona.


Täytyy vielä nyt erikseen kehua Aria. Herra oli nimittäin sellaisessa vauhdissa, että HUH! Kyllä oli taas hymy herkässä. Eikä nyt unohdeta kehua Mikkoa, jonka soittoa ei voi kuunnella kuin ihaillen. Etenkin balladeissa Mikon soitto pääsee oikeuksiinsa, koska silloin se kuuluu kaikista parhaiten ja siitä nauttii aivan toisella tapaa. Ja Olli on Olli. Kyllä oli hymy herkässä, kun seuraili herran tanssiliikkeitä ja muita ilveilyjä. Kyllä kelpaa näiden herrojen perässä ajella, ikinä ei tarvitse pettyä. Keikat saavat lähes poikkeuksetta hymyn huulille ja mielen rentoutumaan. Ihan mahtavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti