Kesäisissä tunnelmissa Tampereella

28.6.2015 Sillalla, Tampere

Jaahans mikäpä olisikaan parempi tapa päättää mukava viikko, kuin pieneen Tampereen reissuun. Tampereeseen en muuten edelleenkään kyllästy ikinä. Se on yksi lempikaupunkejani Suomessa. Nytkin oli mukava istahtaa hetki keskustorin teltan edessä oleville penkeille, syödä jäätelöä ja ihmetellä ohikulkevia ihmisiä. Ja mikä tärkeintä, nauttia kesäisestä ilmasta! Johan näitä kylmiä ilmoja onkin riittänyt. Nyt tuntuu siltä, että se kesä vihdoin ja viimein saattaisi saapua. Ensimmäinen kertahan tämä ei todellakaan Sillalla -kaupunkifestivaaleilla ole, ehei, on siellä tullut käytyä. Kerran jo toisenkin.

Musiikillisen illan aloitti Kaarle Viikate ja Marko Haavisto. Täytyy sanoa, että tämä kyllä nyt jossain määrin pääsi yllättämään. Marko Haavistosta minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä, joten en tiennyt mitä odottaa. Kaarle Viikate menee musiikkityyliltään siihen kategoriaan, jota en kuuntele. Toki tiedän Viikate yhtyeen ja muistelin että taitaapa tuo herra olla samoilta suunnilta minun kanssani kotoisin ja mikäli wikipediaan on uskomista, pitää tämä tieto paikkansa.

Nämä herrasmiehet siis tarjoilivat hienosti soivaa kitaramusiikkia. Ovat kuulemma levynkin julkaisseet, Laulu Tuohikorteista. Enpäs tiennyt kyllä sitäkään miten komea ääni sillä Viikatteen Kallella on. Samoin kuin Marko Haavistoa kuunteli mielellään. Särökitaran soitosta vastasi Antti Kukkola ja täytyy sanoa, että nyt kuulin ehkä ensimmäistä kertaa sen eron, mikä on sähkökitarassa ja siinä kunnon särössä. Jonkun laulun aikana suljin silmäni ja tein pienen matkan. Mieleen nousi kuvia avomallisista amerikanraudoista, kesämaisemista, 50-60-luvun hiuksista, heinäpelloista, koivuista, Suomen kesästä, väritettynä ehkä sellaisella ajan patinoimalla kellertävällä hehkulla. Ja juu ihan olin selvin päin. Musiikilla on kumma vaikutus. Nautin.

Illan toisena esiintyjänä lavalle nousi mikäpä muukaan kuin Yö. Ilta aloitettiin tutusti menevällä Vie mut minne vaan rallilla. Jotenkin Ollin ilme oli sen ensimmäisen kappaleen aikana jo niin veikeä, että tunsin sen tutun kutinan, joka sanoi "Kohta se laukaisee jotain legendaarista tuohon mikrofoniin.". No näinhän se on. Sen verran monesti noita ilmeitä on tullut seurailtua, että kyllä sen vaan tietää. Itseasiassa saa nähdä saanko kesän aikana 200 Yön keikkaa täyteen. Katsotaan. Ja siis kyllä sillä rakkaalla Artistilla oli pahasti joku mutteri vinossa. Se tunne, kun puna nousee poskille, ja tajuat että tähän voisi sanoa jotakin vastaan, mutta samalla hetkellä tajuat sen olevan täysin turhaa. Se tunne kun et tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Valitsin naurun. Ei hyvänen aika niitä juttuja. Ja siis ei voinut muuta kuin nauraa. Itseasiassa pari seuraavaakin biisiä meni naureskellessa ja itseään kasaillessa. En ymmärrä mistä se niitä juttuja repii. Voisi melkein lainata Antti Tuiskua ja sanoa, että Peto on irti.

Lavalla nähtiin kyllä Yön aikana poikkeuksellisen pirteitä ja hyväntuulisia soittajia. Ottaen huomioon, että unet ovat heilläkin jääneet todennäköisesti melko vähälle viikonlopun aikana. Juki on jotenkin erityisen paljon liekeissä Tampereella ja se on aina ehdottoman mukavaa. Arin ja Jaskan seuraaminen saa aina hymyn huulille. Eikä Daffyn kitaran soitantaakaan hankala ole katsella. Mikkoa ei sieltä pianon takaa kovin paljoa näy, paitsi että kivan kesäparran se on näyttänyt itselleen kasvattaneen. Niin ja se savu, sitä oli meinaan taas ihan kyllä kiitettävästi. Vähän vähempikin riittäisi.

Illan spesiaalibiiseinä kuultiin Kuin sävel oisi hän. Ollin herkistyminen kertoo vahvasti vain siitä, että se laulu on hänelle äärettömän tärkeä. Hän tanssi kanssa enkeleiden tuli myös toivottuna kipaleena jostain ja Facebook-äänestyksen voitti Pieni ihminen suuressa maailmassa. Se on minulle rakas kappale.

Kuvia löytyy täältä. Joskin laatu ei ole parasta A-luokkaa, kiitos pokkari-kameran ja savustetun teltan. Tuota järkkäri-kameraa kun ei ihan kaikkialle saa roudata. Tai nytkään en ole kyllä varma, olisiko joku loppupeleissä puuttunut asiaan, jos sillä olisi kuvia räpsinyt ilman asianmukaisia kuvauslupia. 

Kaiken kaikkiaan ilta oli täynnä naurua ja hyvää mieltä. Ainakin siis omalta osaltani. Ja niitä Yö-ihmisiä, niitä rakkaita ja ihania tyyppejä jotka Yö on omalle polulleni heittänyt tässä vuosien varrella. Huipputyyppejä. Minun kesäloma kolkuttelee ihan juuri tuossa oven takana ja sehän tarkoittaa paljon musiikkia, kotihommia, aurinkoa, hyvien kirjojen lukemista, yhdessäoloa tuon meillä asuvan kanssa. Mitäpä sitä muuta voisi toivoa. Ei tarvii muuta, tää on hyvä just näin.