Tällä kertaa minä jäin portille availemaan ovea autoille ja mieheni ohjaili niitä sitten paikoilleen huvipuiston puolella. Seisoa pojotin reippaana portilla aamulla puolen kymmenen maissa. Pikku hiljaa paikalle valui tuttuja tutun perään ja kaikki muistivat tietenkin kysellä mihin aikaan olen Yöjuoksuilta kotiutunut. Täytyy myöntää, että hiukan väsy painoi silmiä jossain vaiheessa. Suurin osa autoista ja kuljettajista onkin tullut tässä vuosien varrella tutuiksi. Vihdoin pääsin minäkin ihmettelemään huvipuiston puolelle menoa ja moikkailemaan tuttuja.
Rahtareiden pisteellä oli tänä vuonnakin perinteisesti arpoja, joita sitten jälleen kilvan ostimme, taisi niitä jokusen uskaltautua joku muukin ostamaan. Tuttuja oli niin läheltä kuin hiukan kauempaakin ja naurun remakalta ei voinut välttyä. Rahtarilapset ovat mielestäni mahtavaa porukkaa. En tiedä puuttuuko heiltä tyystin joku vierastamisgeeni, mutta lähes kaikki näissä piireissä tapaamani lapset ovat äärimmäisen sosiaalisia. Tosin järkyttyneenä saa itse seurata vierestä kun nämä pienet taaperot kasvavat isoiksi ja teini-ikäisiksi. Mihin ne vuodet oikein häviävät?
3,5-vuotias kummityttömme saapui myös viettämään päivää Tykkimäkeen. Hänen kanssaa sitten juostiin laitteissa ja tuli kokeiltua heppakaruselli ja lasten kahvikupit, teki muuten tiukkaa sovitella jalkoja niihin vempaimiin. Onko ne muka jotenkin pienemmille suunniteltuja laitteita? Kävinpä testaamassa myös Tykkimäen tämän kesän uutuuden Loop Fighterin. Maasta käsin laite näytti järkyttävän kiehtovalta. Kyyti kelpasi vielä kolmannellakin kokeilukerralla, eikä siihen ainakaan vielä kyllästynyt. Melkoisen helmilaite. Kummityttömme on muuten hyvin aivopesty, tyttö katseli kaihoisasti Huvilavetille ja sanoi: "Olli". Hänelle piti sitten selvittää, ettei Olli vielä tänään ole siellä esiintymässä, vielä pitäisi malttaa reilu kuukausi odotella. Kumityttömme on nimittäin ilmoittanut jo toukokuussa menevänsä katsomaan Ollia Tykkimäkeen.
Illalla oli aika suunnata Käyrälammen Camping -alueelle. Meidän
vakaana aikomuksena oli ajaa yöllä kotiin, mutta toisin kävi. Ei
tarvinut kauaa houkutella kun päätin, että jäämme mieheni kanssa yöksi,
joten ei muuta kuin juhlajuomien kimppuun. Siinä muutaman juhlajuoman
jälkeen oli jututkin jo niin lennokkaita, että on mahtanut Tampereella
erään artistin korvat soida, kun rahtarinnat keksivät juttua jutun
perään. Minulla ei tietenkään ollut niiden kanssa mitään tekemistä.
Perinteisesti lauantai-iltana Minirukkereilla lämpiää myös savusauna
Rahtareille ja se jos mikä on kokemus. Tosin ei ole ihan yksi eikä kaksi
kertaa kun joku taitamaton on heittänyt kiukaan kylmäksi. Siinä sitä on
sitten värjötelty kylmässä saunassa. Sisältähän siis löytyy myös
sähkösaunat miehille ja naisille, mutta eihän se ole sama. Talviturkki
tuli myös heitettyä hyisessä Käyrälammessa. Jestas, miten kylmää se vesi
oli. Saunan terassilla nauru raikasi ja kantoi varmasti jorpakon
toiselle puolelle asti. Ovat varmaan siellä miettineet, että taas ne
Rahtarit ovat tuolla möykkäämässä. Saunassahan tunnetusti myös ajetaan,
mitä enemmän nautitaan juhlajuomaa sitä enemmän ajetaan. Jäi tälläkin
kertaa hiekat ja suolat heittämättä, joten siinä taas kuunneltiin
ajoreissuja. Perinteisesti miehet ovat hoitaneet saunan siivoamisen,
eikä tämä vuosi ollut poikkeus.Ilta jatkui grillin ja saunan sulkeuduttua isoimmassa "mökissä", jota myös taloksi voi kutsua. Joukkoon liittyi myös MM-kisa porukkaa, jotka ovat suuntaamassa edustamaan Suomea Etelä-Afrikkaan. Täytyy sanoa, että kovia kuljettajia ovat. Ja hehän selkeästi tuovat sieltä tuliaisina mitalit, voittamaanhan he sinne lähtevät. Pidetäänhän tyypeille peukkuja ylhäällä. Jossain vaiheessa oli itse pakko jo luovuttaa ja suunnata unten maille. Edellisenä yönä kun olivat unet jääneet kovin vähäisiksi. Minä kömmin aamulla viimeisenä ylös ja sain osakseni huvittuneita kyselyitä: "Onko hyvä aamu?", olisi ollutkin, jos olisin saanut nukkua univelat pois.
Jälleen suuntasimme huvipuistoon. Perinteisesti sunnuntaina porukkaa ei ole aivan yhtä pirteällä tuulella kuin lauantaina. Rauhassa kiertelimme huvipuistossa ja ostimme jälleen niitä arpoja. Tykkimäen maskotit Kusti ja Kerttu kävivät myös ihmettelemässä pisteellämme, mitä siellä oikein touhutaan. Raapustivatpa nimensä myös vieraskirjaan. Hauskoja sammakoita. Vihdoin tuli palkintojen jaon vuoro. Molempina päivinä kävijät saavat äänestää mielestään kauneinta autoa ja tänä vuonna järjestys oli seuraava: Auvinen, Hietsalo, Laakso. Ansaitusti se Auvinen jälleen voiton vei. Se kaveri näkee autojensa eteen vaivaa ja näytillä ollut Aces High on edelleen komean näköinen peli, vaikka ikää autolla jo joitain vuosia onkin. Laakso taasen ei aivan ehtinyt saada uutta autoaan näytille, oli vielä maalukset siinä kesken. Sitä odotellessa sitten ensivuoden Minirukkereille.
Niin hurahti viikonloppu Rahtareiden seurassa. Hurttia huumoria, rentoa meininkiä, komeita autoja, ihania lapsia ja ennen kaikkea huippu hyvää seuraa, niistä koostuu Minirukkerit. Kiitos tyypit, ensi vuonna taas uusiksi...vaikka onhan tuossa loppukesästäkin eräät kinkerit tulossa... Ei niistä sen enempää tällä hetkellä... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti