Loma loppuu, otetaan siitä kaikki irti!

Tykkimäki


Viikko Popedan keikan jälkeen samaiselle Tykkimäen lavalle nousi Yö. Tätä keikkaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa, ainakin meidän 3,5 -vuotias kummityttö oli sitä odottanut. Me valmistauduimme iltaa varten jo hyvissä ajoin päivällä ja neidon hiukset kiharrettiin ja  vaaleanpunainen t-paita, jossa lukee Pieni ihminen suuressa maailmassa, piti laittaa päälle. Rusinapaketteihin vielä kortit kiinni ja ne reppuun mukaan. Näin olimme valmiit lähtemään kohti Tykkimäkeä keikkaa odottelemaan. Kummitytön äiti oli myös tietenkin mukana, sekä tämän äiti. Eli heidän perheestä oli naisia kolmessa sukupolvessa Yötä vastaanottamassa. Tykkimäen leikkipuistossa käytiin hiukan leikkimässä ennen keikkaa ja kummityttö käväisi laitteissakin. Sittenpä ei muuta kun lavan liepeille odottelemaan Yötä.

Ennen Yötä lavalla tosin nähtiin hiukan huumoripitoista taikuutta Taikuri Luttisen ansiosta. Hauska mieshän se oli. Meinasin jo aiemmin herran nähdessäni moikata tälle, kun näytti niin tutulta. Onneksi muistin samantien mistä mies oli tuttu. :D Käväisipä herra meiltä vielä viimeiset naurut irrottamassa, kun valtasimme lavan edustan hänen esityksensä jälkeen. Odotellessamme käväisi arvon herra Toikka rumpujaan testaamassa ja samalla sitten kummityttömme pääsi toimittamaan ensimmäisen rusinapaketin perille. Tyttöä kyllä kovasti ujostutti ja Ari oli yhtä kohtelias kuin aina.

Vihdoin nousi lavalle Yö koko komeudessaan ja täytyy sanoa, että kyllähän se pieni prinsessa siellä eturivissä hiukan huomiota sai. Kummityttömme kaivoi repusta toisen rusinapaketin ja rakas artistimmehan nosti hänet sitten lavalle asti niitä rusinoita artistille toimittamaan. Jälleen alkoi tyttöä ujostuttaa, eikä suusta tullut sanoja. Vähemmästäkin. Kun isommaltakin häviää ne sanat sen herran läheisyydessä. Mutta toimitettua ne siis tuli. Yö soitti jälleen upeasti. Hymy ja nauru oli taas herkässä ja huuliltalukutaidot koetuksella. Vauhdikkaalla tuulella tuntui olevan koko orkesteri. Oli mukava kuulla pitkästä aikaa Satukirjan sankari. Innostuipa sitten arvon basisti nakkailemaan plektroja yleisöön. Tällaista en kyllä Yön keikalla ollutkaan nähnyt.. ;) Tällä kertaa ilta päättyi Pettävällä jäällä balladiversioon ja ikävä tuli tuota omaa miestä, joka ei tyhmän iltavuoron vuoksi päässyt paikalle. Olli otti vielä lavalle kolme tyttöä hänen kanssaan laulamaan laulun loppuun. Upea ilta Tykkimäellä oli saatu päätökseen, kyllä tällä viikolla oli parempi meininki kuin viime viikolla.... ;)


Vantaa, Tulisuudelma
Aamupäivällä se oli sitten jo valmistauduttava iltaa ja viikonloppua varten. Tavarat kassiin ja rakasta ystävää odottelemaan saapuvaksi meille. Tytöt lähtivät sitten jälleen tien päälle ja nämä reissut on jo todettu vaarallisiksi. Etenkin kun kyseessä on Yö ja meillä yli Yön kestävä reissu. Se on jo aiemmin nähty, että näiltä reissuilta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Vantaa hotelli toivotti meidät tervetulleeksi hotelliin yöpymään. Keikkapaikkana en ole ikinä erityisemmin pitänyt Tulisuudelmasta. Minusta tuntuu, että aina sieltä löytyy jotain vikaa järjestelyissä. Muutenkin ravintola on pieni ja tunkkainen ja näin kesähelteellä siis myös melko kuuma. Mutta yllättävän monesti olen itseni paikalta löytänyt, koska sinne ei matkaa kuitenkaan kerry järkyttävän paljoa.
Ensimmäisenä hotellin käytävällä astellessa sandaali otti ja hajosi lähes atomeiksi. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä tutustumaan paikalliseen kauppakeskukseen, jossa kenkiä myyviä kauppoja oli kaikki kaksi. Ja ne sandalithan oli saatava. Loppuillasta tosin totesin, ettei se ollutkaan kovin hyvä valinta, korkoa oli ihan pikkuisen liikaa. Aikaa täytyi kuluttaa jollain lailla ennen keikkaa ja yläkerran aukeamista, joten ei muuta kuin Amarillon puolelle istumaan. Täytyy myöntää, että hiukan sitä nolotti lähteä tilaisuuden tullen pyytämään nimikirjoituksia kummitytölle, kun ei ollut oma olo enää skarpein mahdollinen. No, kerrankos sitä, jos toisenkin..

Vie mut minne vaan soimaan ja siitä se taas lähti. Keikka eteni omalla painollaan eteenpäin ja illan aikana saatiin nautia upeista biiseistä: Kun kohdataan, Se kerran kirpaisee, todellinen harvinaisuus Kiertolainen, sekä illan päättänyt Kuin sävel oisi hän. Enkeleiden kanssa tanssittiin ja paiskattiin jälleen asfalttiin. Pitkästä aikaa lähdettiin myös Yötä vastaanottamaan. Pelko ja rakkaus tuntuu vain paranevan kuuntelukertojen jälkeen. Juki lauloi tällä kertaa kolme kipaletta ja basson takaa kuultiin kappaleet Karheaa ja kaunista, Pudonneet ja Deadline. Vauhtia ei kyllä ainakaan itseltä puuttunut keikalla. Tällä kertaa en taas ollut mitenkään erityisen hyvä huuliltalukija, ei siis viestit tavoittaneet kuulijaa. Lystiä oli ja iltaa vielä jatkettiin keikan jälkeenkin. Pistäydyimme paikallisella karvakäsinakkikioskilla ja taisi meitä puraista joku kumma kärpänenkin, sen verran levottomiksi meni jutut ja nauru raikasi varmaan yli koko Vantaan. Parempi oli painua pehkuihin.

Aamupalalla ei taas voinut välttyä kaikenmaailman kohtaamisilta ja nauru raikasi sielläkin varmaan yli koko salin. Meiltä ei ihan onnistu pieni ja huomaamaton toiminta. Aamupalat meinasivat vielä mennä kaikenlisäksi väärään kurkkuun, kun edellisillan epäselväksi jäänyt asia sai selityksen. Voi hyvää päivää. Parempi oli painua huoneseen pakkaamaan tavarat ja jatkaa matkaa... Lähtiessä saimme vielä oikein mukavaa kohtelua Yön tekniikan kynä-osastolta. Kyllä siinä hiukan nauratti likkoja..


Kotka, Meripäivät

Me olimme ystäväni kanssa hoitaneet asiamme hyvin ja Kotkaan saapuessamme pääsimme melkeinpä suoraan ruokapöytään ja nauttimaan itse savustetusta kalasta ja muista herkuista. Mieheni ja hänen puolet sukuaan olivat meitä vastassa. Hiukan meinasi väsymys päivällä auringonpaisteessa painaa ja kuumuutta ainakin riitti. Kuumaa ja kosteaa ja hikistä oli tunnelma pihalla. Pikaiset valmistautumiset ja kohti Meripäiväareenaa. Minun mieheni ja hänen siskonsa mies jättivät ystävällisesti meidät melko lähelle festivaalialuetta ja menivät itse vielä etsimään autolle paikan. Meillä oli muka taas hirveä kiire. Sisään päästyämme, ei paikalla paljoa muita ihmisiä näkynytkään. Suoritimme ensimmäisenä lahjomisen ja veimme Horrorille pienen paketin verran naurua. Siinä on niin ihana tyyppi, että ansaitsee muistamisensa syntymäpäivänään, vaikka oikea päivä onkin vasta puolen yön jälkeen. Meinasi näyttää jo hiukan huonolta, mutta ennen kuin Yö aloitti oman settinsä oli paikalle saapunut kiitettävästi ihmisiä. Häiritsimmepä hiukan myös ahkeria miehiä töissä puhumalla pienellä ja hentoisella äänellä siinä edessä, ihan vaan kostoksi aamuisesta.


Voi sitä jälleennäkemisen riemua taas, kun rakas artistimme huomasi mieheni olevan paikalla. En tosin tiedä, onko tunne niin molemmin puolinen... ;) Yö soitti takuuvarmaa hittikamaa, joka upposi yleisöön hyvin. Hetki herkisteltiin Ei rakkaus kuole milloinkaan balladiversiolla ja täytyy sanoa, että kun tätä versiota on kuullut nyt useammin, niin pidän tästä melkeinpä enemmän kuin siitä nopeammasta versiosta. Pettävällä jäällä sai taas tunteet pintaan. Artisti pudotteli taas pariin otteeseen omilla kummallisilla jutuillaan, niin että naurusta ei meinannut tulla loppua lainkaan. Ilta päättyi meripäivien tapaan kappaleeseen Kotkan poikii -kappaleeseen ja kyllähän sen tahdissa heiluttiinkin.

Yön jälkeen suuntasimme askeleemme nauttimaan ulkoilmasta, auringonpaisteesta ja hyvästä seurasta. Tällä välin areenalla soitteli Mikko Herranen, tuo The Voice Of Finland -ohjelmasta tutuksi tullut mies. On muuten hyvä ääninen herra. Melko monipuoliselta kuulosti biisisetti. Täytyy sanoa, että ei voi muuta kuin hattua nostaa. On siinä melkoinen tyyppi. Seuraavana lavalle nousi Happoradio. Yritimme miettiä Happoradion biisejä, mutta eipä tullut montaa hittibisiä mieleen. Kunnes se orkesteri oikeasti siellä lavalla oli. Olihan niitä hittibiisejä ja varmaankin joka toisesta osasin jopa sanat tai ainakin kertosäkeen.



Yön jälkeen lavan valtasi Ikurin turbiini. Valtavalla sykkeellä ja höngällä herrat ottivat lavan ja yleisön haltuunsa. Virtaa valui lavalta ainakin minuun ja hymy oli erittäin herkässä. Kehuinko jo viimeksi Costelloa? En ehkä tarpeeksi. Nyt oli nimittäin sellaista menoa ja meininkiä, että hikihän siinä meinasi tulla. Tämäkin herra taitaa erittäin hyvin poseeramisen jalon taidon. Lacu kävi viskaamassa parin kapuloita yleisöön ja minäpä sain toisen niistä. Täytyy sanoa, että on hiukan onnellinen uuden kapulan omistaja. Tähän päälle vielä melkein kiinni saatu Costellon plektra (jota en aivan saanut kiinni ja se otti ja hävisi, mutta ajatus siitä, että se oli minulle osoitettu lämmitti paljon). Ensi kerralla kun lähden katsomaan Popedaa jonnekin  varaan mukaani haavin tai pesäpalloräpylän, niin voisi saada jotain kiinnikin. Minä kun olen tottunut nappaamaan hiukan isompia esineitä (vesipulloja), niin kapulat ja plekrat ovat jotain hiukan haastavampaa. Mietin siinä, että jos tämä onkin joku salaliitto. Olli on tietysti maksanut Popedan äijille, että ne yrittäisivät lahjoa minut vaihtamaan heidän leiriinsä. Näin sen täytyy olla. Popedahan veti siis uskomattoman hienon ja energisen keikan.

Näyttää siltä, että mitä isompi lava ja yleisö, sen paremmin Popeda vetää. Ainakin kun käy muutaman keikan vuodessa. Yöhön minulla taas on niin erilainen suhtautuminen, kun minä EN odota ensimmäisenä kuulevani Hit Music Only -keikkoja vaan pidän Yössä juuri siitä, että illasta toiseen ei soi samat biisit. Yö soittaa mollivoittoista musiikkia ja Popeda taas hyvin iloista tai ainakin hyymöri-pitoista musiikkia. Samalle viivalle niitä ei voi siis missään tapauksessa laittaa. Molemmat olivat Meripäivillä ehdottomasti hyviä.

Viimeisenä lavalle nousi Leningrad Cowboys ja muutaman biisin kuunneltuamme suuntasimme autolle ja olimme valmiita luovuttamaan näiden festivaalien osalta. Taivaalla oli aivan omat valospektaakkelit ja koko taivas välkkyi aika ajoin. Vettäkin tipautteli taivas hiukan niskaan. Mieheni siskolle päästyämme vasta kuulimme kunnolla ukkosen ja aika hurjaltahan se kuulosti ja näytti, kun pitkän aikaa taivas jyrisi ja välkkyi samaan aikaan. "Kun Yö on musta, kun Yö raivoaa"

Tähän on hyvä lopettaa kesän keikat. Huomenna koittaa arki töiden suhteen ja paluu "normaaliin" koittaa taas. Elokuun viikonlopuille kun on suunniteltu jotain aivan muuta ohjelmaa, kuin Yö.

Popedaa ja Kermaa!

Mulla on ollut aika kiva viikko. Ystävä kävi tuossa alkuviikosta kyläilemässä ja sen kanssa tuli parannettua maailmaa paremmalle tolalle ihan urakalla. Viikon musiikilliset annit onkin sitten säästetty loppuviikkoon.

Torstaina Kouvolan Tykkimäen (ihan kuin Tykkimäkiä olisi montakin eripuolilla Suomea) valtasi manserokin ehdoton kurko, Ikurin turbiini, joka syöksee raakaa voimaa täydellä teholla, Popeda siis. Jonkun sortin rastin saa laittaa seinään, koska Elvis äityi olemaan mukavalla tuulella. Muisti jopa tuoda minulle uutukaisen Yön hupparin. Hyvä Elvis! Jos siis joku sattumoisin ei tiedä, kuka on Elvis, niin menepä vierailemaan Popedan keikalle ja bongaa sieltä paitamyynnin tiskin takaa tuo ihana ja kohtelias herrasmies. Ehkä tällä kertaa keräsin hiukan säälipisteitä, koska olin yksin liikkeellä ja sen vuoksi Elvis ei kohdellut kaltoin ja veetuillut.

 Tein tuttavuutta eturivissä olleiden Popeda-fanien kanssa ja hiukan ulkopuoliseksihan sitä olonsa heidän joukossaan tunsi. Paljastin siis heti kättelyssä, että olen tänään vieraissa ja Yö-fani. Ystävälliset naiset ihmettelivät, onko Yö muka parempi kuin Popeda. Olin siis vääräuskoinen heidän mielestään. Hiukan kirpaisi siinä vaiheessa, kun joku hiukan arvosteli meille Yö-faneille niin rakasta artistia. Olli on kuulemma tiukkapipoinen ja ärtsy. Anteeksi nyt vaan arvoisat Popeda-fanit, mutta MINÄ olen tänä kesänä nähnyt ainoastaan hyväntuulisen artistin Yön keikoilla. En kuitenkaan halunnut väitellä asiasta heidän kanssaan, joten totesin jotain ympäripyöreää. Perhana. Enhän minäkään mollaa teidän lempibändiänne, tai sen jäseniä! Sitä paitsi eihän samassa lauseessa voi puhua esimerkiksi Ollista ja Patesta, he ovat kuin yö ja päivä. Kaksi hyvin erityylistä esiintymistapaa. Jos heitä alkaa vertailemaan, löytyy varmasti kummallekin osapuolelle puolesta ja vastaan -väitteitä.


Aika kului madellen, mutta vihdoin hyppäsivät herrat lavalle kansallislaulun saattelemana. Hymy saapui samointein huulille, kun hyväntuulinen orkesteri valtasi lavan. Eturivissä minä ja Popeda-fanit. Jep. Popeda veti upeasti jälleen hittejä hittien perään ja hyppäsipä Pate Lacun paikalle rumpujen taaksekin. Tätä en ollutkaan aiemmin nähnyt. Vai olenkohan sittenkin nähnyt joskus jotain samankaltaista. No ihan sama hauskaa se kuitenkin oli. Hyvinhän se Pate niitä rumpuja paukutti, mutta kyllä Lacu vaan on lyömätön omien rumpujensa takana. Jälleen oli käynnissä Lacu-teatteri, jota en nyt valitettavasti kovin paljoa nähnyt, kun edessä seisoi yksi sellainen kitaristi.

Jep. Costello Hautamäki. Voi pojat, mikä mies. Upea kitaristi ja vielä lahjakaskin. Uskomattomiin suorituksiin Costello kitaransa kanssa venyy. Ei voi olla seuraamatta, eikä hymyilemättä. Tällä kertaa encoressa Costello lauloi kuin lauloikin Kun mies unelmoi kappaleen, josta pidän todella paljon. Siinä on mies ja ääni kohdallaan. Tälläkin kertaa, oli Costello tuonut jälkikasvuaan paikalle ja basson varteen tarttui parin biisin ajaksi Alex. Nyt oli kuitenkin kotiin jäänyt toinen nuori mies, Jimi, joka tapaa keikoilla vallata parin biisin ajaksi Lacun valtakunnan.


Pate on kyllä ollut ja mahtavassa iskussa tänä kesänä. Tämäkään keikka ei ollut sen suhteen poikkeus. Pate on mielestäni tänä kesänä ollut todellakin poikkeuksellisen raikkaan näköinen. Miehelle sopii lyhyet hiukset ja paitaakin kelpaa avata, on sen verran timmissä kunnossa herra. Patehan tietysti lauloi kaikki upeat Popedan hitit: Onhan päivä vielä huomennakin, Matkalla Alabamaan, Punaista ja makeaa, Aino, Kakskytä senttiä ja Pitkä kuuma kesä. Siinäpä niitä omiakin suosikkeja tuli taas reilusti. Patessa on munaa ja Pate on Äijä, isolla Ä:llä!

Viikonloppuna olikin sitten jälleen otattava suunnaksi meidän paikallinen ravitsemusliike, johon saapui jälleen kerran bilebändeistä parhain, eli Kerma. Tosin pikkulinnut ehtivät livertää minulle alkuillasta, että ihanainen Miina ei saapuisikaan tällä kertaa meitä Kerman kanssa viihdyttämään. Joutui siinä sitten hetken miettimään, että lähteäkö vaiko ei. Kummityttömme viihdytti meitä taas ihanasti. Tyttö katselee Yön Kiitos ja kunnia -dvd:tä ja on opetellut taputtamaan kädet pään päällä, kun Ollikin taputtaa niin. On se vaan hauska likka ja hyvin aivopesty Yön musiikilla. Ensi viikolla kun Yö on Tykkimäessä, pitää tytön hiukset kuulemma kihartaa ja tahtoopa hän toimittaa pienet lahjatkin parille orkesterin jäsenelle. Juu-u, ja ikää on siis 3,5 -vuotta. ;)


Parin muun paikallisen baarin jälkeen löysimme itsemme siis Mulligan'sista odottelemasta Kermaa saapuvaksi lavalle. En tiedä onko kouvolalaisissa ylipäätään joku vika, mutta tuossa kyseisessä baarissa on tuskallista olla selvinpäin, joten tälläkin kertaa tuli tehtyä tuttavuutta baaritiskiin useampaan otteeseen. Mielenkiintoista muuten sinänsä, että inflaatio iski kesken baari-illan ja sama juoma maksoi loppuillasta euron enemmän. Liekö heilläkin jotkut yö-taksat? ;)

Kerma valloitti lavan ja mietin pitkään miksi laulaja näytti niin kovin tutulta. En saanut sitä ensin päähäni millään. Meidän illan pelasti ehdottomasti koskettimien takana häärivä duracell-pupu Olli Hyttinen. Ollikin kuuluu sarjaan yltiöpositiivisetihmiset, jotka luovat ympärilleen iloa ja rutkasti hyvää mieltä. Pieni pilkahdus siis nähtiin, kun seurailtiin Ollia siinä illan aikana, vaikka se suurin ilon ja valon lähde sieltä lavalta tällä kertaa uupuikin. Ensimmäinen setti käsitti lähinnä englanninkielisiä hittibiisejä, jotka ovat toki hyviä, mutta eivät sytytä meikäläistä niin paljoa, kuin suomalainen musiikki. Basson varressa oli tällä kertaa tiukasti kiinni Marko, jonka laulamien biisien tahdissa kävimme myös hiukan tanssahtelemassa. Siis mielenosoituksellisesti VAIN Markon laulamien biisien tahdissa tanssittiin, ihan kuin sitä nyt kukaan olisi edes huomannut. Fiksut ja filmaattiset aikuiset heittäytyvät hiukan lapsellisiksi, mutta meille tuli hyvä mieli tuosta lapsellisesta eleestä, koska oli niin ikävä Miinaa. ;)

Toisen tai kolmannen setin aikana mainittiin laulajattaren nimeksi Pamela ja päässäni kuului PIM. Ei mutta, tuohan on se sama mimmi, joka on laulanut Lindholmin kanssa duettona Kun saapuu yö -kappaleen. Samainen nainen oli myös viime keväänä Tartu mikkiin -jaksossa, jossa oli Olli ja Ollin enkelit. Pamela siis lauloi hyvin. Suurta paloa en kuitenkaan hänestä saanut, saatanpa olla ehkä hiukan puolueellinen. Miina vaan on parempi. Sori. ;) Tulihan sieltä sitten suomalaisiakin hittejä ja kävimme tosiaan tanssimassa ja hillumassa hyvän musiikin tahdissa. Hyvinhän ne pojat pärjäsivät ilman Miinaa. Kyllä sieltä lavalta jotain hyvin olennaista minun mielestäni puuttui. Sieltä puuttui se ilo- ja valoilmiö, joka luo ympärilleen ihanan ja energisen ympäristön. Iloliemiä nauttineilla neitokaisilla meni muuten lujaa! Kummityttömme äiti ja samalla mieheni sisko on huippu tyyppi ja pääsipä hänkin hiukan irrottelemaan arjesta. Kylläpä meillä olikin sitten mukavaa... ;)

Pioneerifestareilla soi rokki, räppi ja poppi!

Lupasin pysyä poissa Yön keikoilta pari viikkoa, mutta en suinkaan keikoilta yleensä. Pioneerifestivaali järjestetään Korialla ja siis melkein tuossa meidän naapurissa, joten tänä vuonna ei voinut jättää näitä kinkereitä väliin. Etenkin kun eräästä kilpailusta voitin perjantaipäivälle lipun. Kaupan kautta se oli siis mentävä ja ostettava lippu myös lauantaille.

Perjantaina festivaalialueelle päästyämme kuuntelimme paikallista räpäytystä ala Noste & Protro. Poijaat vetivät ihan hyvin ja maistuihan siinä samalla sitten anniskelualueella juomatkin. Päälavalla nähtiin Jussi Selo ja Nefernefernefer. Sainpa suostuteltua myös tuon miehen eturiviin nautiskelemaan Jussista ja pojista. Mukavaa musaa soittivat herrat. Jussin olen tainnut nähdäkin viimeksi livenä samaisilla kekkereillä pari vuotta sitten, tosin Uniklubin kanssa. Ihana se Jussi on edelleen. Jussin bändistä löytyi muuten eräs tutun näköinen tyyppi. Kitaran varressa oli Jussi Ojanen, joka on joskus muutamalla keikalla tuurannut Yön riveissä Daffya.

Nautiskelimme musiikillisesta annista perjantaina lähinnä anniskelualueella. Kotiteollisuus kuulosti ihan hyvältä. Eppu Normaali sai meidät taas liikkumaan lähemmäs päälavaa. Uskomattoman hyvässä vedossa ovat miehet. Meininki oli mahtava ja piti siellä hiukan sitten jammaillakin Eppujen aikana. Kotimatkaamme siivitti perjantaina The Soulsin musiikki.

Lauantaina olimmekin reippaina ylhäällä jo heti aamusta ja käväisimme mieheni vanhempien luona. Kävin laittelemassa hiukan kynsiä ja kihartamassa hiuksia. Meidän 3,5 -vuotias kummityttömme huuteli minua kihartamaan hiuksiaan, kun äidinkin hiukset oli kiharrettu. Mahtavasti mimmi jaksoi istua paikallaan. Olivatten herrasväki lähdössä siis häihin. Kyselin tyttöseltä, että laittaako hän Tykkimäkeen sitten päälle rinsessamekon vai paidan, jossa lukee Pieni ihminen suuressa maailmassa. Tähän tyttö totesi että: "Tukkihumalassa". :D On siis hyvin aivopesty tämä mimmi.

Festareille suuntasimmekin sitten upeaa Kaija Koota katsomaan. Kaija Koosta on tullut myös yksi oma suosikkini, jonka keikoista on aina mukava päästä nauttimaan. Siinä lavan tuntumassa odotellessamme mietimme mieheni kanssa, ettemme oikein sovi joukkoon. Lähes kaikki ympärilläme olevat ihmiset, olivat hiukan nuorempia. Kaija veti upean keikan. Fiilistellä sai taas ihan urakalla. Voi jestas, miten hyvä fiilis keikasta jäi.

Hyvä fiilis tosin katosi reilun tunnin kuluttua, kun päälavalle nousi Petri Nygård. Voin kertoa, että vatsassa velloi ja tunsin jopa lievää pahoinvointia. Tämä ei suinkaan johtunut nautituista juomista. Mietin olenkohan ainoa, johon tämä musiikki ei uppoa, koska suurin osa ihmisistä tuntui osaavan kaikkien biisien sanat. Tosin, vaikka kuulin monet biisit ensimmäistä kertaa, jäivät sanat valitettavasti jo mieleen. Tässä vaiheessa sitten meinasi oma käpyni hieman palaa. Vaikea uskoa, koska olen niin tasapainoinen ja rauhallinen ihminen... ;) Anniskelualueella sai jonottaa juomista 15 minuuttia. Vessaan sai jonottaa suurinpiirtein yhtä kauan. Näihin yhdistettynä huono musiikki. Ei liene paras mahdollinen yhdistelmä?

Virosta saapunut Metsatöll soitti seuraavana melko raskasta rokkia/heviä. Menimme päälavan luokse odottelemaan Apulannan keikkaa. Siinä odotellessa rakas ystäväni sai minuun rutkasti energiaa, kun sain pari puhelua Oulusta. Kuuntelin puhelin tiukasti korvalla Pelko ja rakkaus -biisin, sekä Pettävällä jäällä. Johan löytyi hymy taas huulille. Sitten aloittikin Apulanta. En tiedä mistä se virtapiikki mahtoi tulla, mutta huomasin hyppiväni, jammailevani ja hilluvani ihan uskomattomalla tavalla. Muistin teiniajat ja juhannusfestarit Kouvolassa, joilla olen ollut Apulantaa katsomassa. Apulanta oli siihen aikaan minulle kova sana ja yllätyksekseni huomasin edelleen osaavani vanhojen biisien sanat: Hei, hei mitä kuuluu?, Anna mulle piiskaa, Silti onnellinen, Poistuisitko mun elämästäni. Apulanta veti siis uskomattoman hyvän keikan! Nautin ilmeisesti keikasta niin täysillä, etten muistanut edes ottaa kunnon valokuvia bändistä. :)

Seuraavana vuorossa oli Klamydia. Punkrokkia soittavat keski-ikäiset ovat jollain tavalla hellyyttäviä. :D Js kun ne ovat niin tosissaankin. Klamydia sai myös aikaan hyvää mieltä ja huomasin osaavani joitakin sanoja. Tosin monia Klamydian biisejä jäin myös kaipaamaan. Herrat olivat kaivaneet ohjelmistoonsa vanhempaa materiaalia. Klamydian jälkeen taivaalle nousi toinen toistaan upeampia raketteja. Mahtavan näköistä. Viikatteen siivittelemänä taivalsimme kotiin. Näin oli saatu päätökseen tämän vuotiset Pioneerifestarit, jossa tietenkin nähtiin ja moikkailtiin paljon tuttuja. Ehkä jopa joidenkin kanssa vaihdettiin kuulumisiakin. Tosin nyt päätin, että ensi vuonna saavat osaltani jäädä kyseiset kinkerit väliin, mikäli siellä ei esiintyjissä ole mitään todella kutkuttavaa. Yksi syy tähän päätökseen on festareiden ikäjakauma, joka on vuosikausia jo Koria Rollin aikaan ollut hyvinkin nuori. Hirveästi ei jaksa enää katsella kännääviä teinejä. Joten katsellaan, jäävätkö nämä kekkerit ensi vuonna väliin.

Vähä kuivempaa ja vähä märempää

Esakallio 11.7.2012  

Hip hei! Täällä taas ollaan! Olettekin varmasti jo ehtineet kaipailla tässä viikon aikana. Ei hätää täältä sitä taas sitten sataa. Keikkakertomuksia siis. Torstaina tie vei Somerolle. Ystävä napattiin taas matkan varrelta kyytiin ja ei muuta kuin auton nokka kohti seikkailuja. Ystävällismielinen navigaattorini oli tällä kertaa valinnut reitiksemme hyvin kapeita ja mutkaisia teitä, mutta saimmepa nauttia maaseutumatkailusta. Pienen etsinnän jälkeen löysimme kuin löysimmekin Somerolta ABC-aseman, jossa kävimme tankkaamassa itsemme.

Esakallio on hyvin viihtyisän oloinen paikka. Pisteet myös siitä, ettei juomia saanut tuoda lavan lähelle, vaan ne piti nauttia baarin puolella. Kuinka monet kerrat onkaan ollut siiderit kengillä ja niskassa. Täällä sitä pelkoa ei ollut. Illan aloitti Stand Up koomikkojen After Ski-kiertue. Illan isäntänä toimi Jape Grönroos, yleisöä kävivät viihdyttämässä myös Jussi Simola ja Ismo Leikola. Herrat kutkuttelivat nauruhermoja oikein urakalla. Samalla muistin miksi olemme valinneet yleensä paikkamme kauempaa, kun olemme käyneet stand uppia katsomassa. Lähellä olijat voivat varautua vuorovaikutukselliseen suhteeseen koomikkojen kanssa. Tätä sitten sain osakseni oikein urakalla. Kiitos Jape Grönroosille.

Nousihan sinne lavalle myös eräs poikapoppoo. Myös Yöksi heitä kutsutaan. Hymy oli jälleen herkässä. Mahtavia biisejä saatiin taas kuulla: Rakkauden vahvistama, Kun kohdataan sekä yksi erittäin harvinaislaatuinen pätkä. Olli lauloi pienen pätkän Levotonta tuhkimoa! Kyllä, aivan oikein. Hämmentävää, mutta totta. :D Pelko ja rakkaus soi upeasti, enkä oikeasti malta odottaa siitä ilmestyvää sinkkua, jotta pääsen sen rauhassa kotona kuuntelemaan ja pureskelemaan sanoitusta. Elokuuhun asti pitäisi malttaa mielensä. Viime aikoina rakas artistimme on ajoittain ollut sanojen kanssa hiukan hukassa.. mutta suotakoon se hänelle, eihän niitä biisejä olekaan paljoa, jotka pitäisi ulkoa osata. Juki ilahdutti biiseillä Pudonneet ja Oikee Enkeli. Rumpujen takana oleva herrasmies oli vallan hulvattomalla päällä. Ei kyllä paljon huonommaksi jäänyt rakas artistikaan. Tässä vuosien varrella on muuten huomattavasti karttunut huuliltalukutaito. Ilta päättyi komeasti Ei rakkaus kuole milloinkaan balladiversioon, eli lavalta potkittiin Juki, Ari ja Daffy pois ja Mikko, Jaska ja Olli esittivät viimeisen kappaleen. Näin oli taas yksi upea ilta saatu päätökseen.
Kotimatka taittui ihanan ystävän seurassa, valaistuvassa kesäyössä. Usva näytti kauniilta peltojen ja järvien päällä ja hymy korvissa ajeltiin taas kotiin.

Lahden Yöt 12.7.2012

Seuraavana päivänä auton nokka kohti Lahtea ja Lahden Öitä. Upea kattaus oli tarjolla: Popeda Chisu ja Yö. Kolme järkyttävän kovaa kotimaista valtasivat lavan Lahden Yössä. Lahden öitä on järjestetty 10 vuotta. Onnea heille siitä ja kiitos tästä upesta artistikattauksesta, koska yleensä Lahden öissä Popeda ja Yö ovat esiintyneet eri päivinä.

Ensimmäisenä lavan ja yleisön siis valloitti rokkikukot Tampereelta. Pate on uskomattoman hyvässä kunnossa. Herra vietti myös syntymäpäiviään ja kävi yleisöstä keräämässä onnitteluruusut. Tykkibändi kaikin puolin. Hittejä hittien perään ja hyvä fiilis lavalta tarttui myös ainakin minuun. Unohtamatta tietenkään mainita, että Costello on aivan huippu. Häntä sekä katselee, että kuuntelee mielellään. Costi lauloi soolona tällä kertaa Viimeiseen korttiin -biisin ja tulkintahan oli mitä mahtavin. Kitarataiturointia tuli seurattua hymy huulilla. Samoin kuin rumpujen takana olevan herra Lacu. Siinä miehessä riittää muuten virtaa. Jestas sentään. Lacua seuratessa ei voi muuta kuin nauraa. Niin hulvatomia on herran ilmeet ja eleet.

Seuraavana lavalle nousi Chisu. Aiempaan kokemusta ei tämän artistin livekeikoista siis ole. Niin ja sain siinä muuten kuulla olevani tosifani, kun eräs tuttu siihen viereen ennen Chisua tuli ja hehkutti ettei olekaan aiemmin minun vieressäni Yön keikalla ollut. Chisu oli hyvä ja ihanasti eli biisiensä mukana. Mitään suurta kipinää ei kuitenkaan syttynyt, liekö puolessa välissä keikkaa alkaneella sateella jotain osuutta asiaan. Päättelin Ollinkin päässeen paikalle, kun sadepilvetkin tulivat. Chisuhan tietysti esitti myös hittejä hittien perään ja ilta hänen osaltaan päättyi uskomattoman kauniiseen kappaleeseen Yksinäisen keijun tarina. Meinasi siinä muutama kyynelkin silmäkulmasta karata.

Yö nousi lavalle ja vettä tuli taivaalta aika reilusti. En muista olenko ollut aiemmin noin märällä keikalla. Fiilis oli kuitenkin korkealla ehkäpä osittain myös sen sateen vuoksi. Hymy oli taas herkässä. Enkelifania hemmoteltiin jälleen ja kaikki kolme eri vuosikymmenten enkelibiisiä kuultiin. Muuten keikka oli hyvinkin tuttua ja turvallista Hit Music Only -kamaa, eli Tia-Maria, Pettävällä jäällä, Vie mut minne vaan, Pieni Ihminen suuressa maailmassa, Niin paljon me teihin luotettiin, Kiitos ja kunnia, Tie sydämeeni, Laulu rakkaudelle, yms. (esittämisjärjestyksessä biisit eivät ole). Rakas artistimme putosi sanojen kanssa taasen pariin otteeseen ja nauroin itsekin niin paljon, ettei minustakaan ollut auttamaan. Lystikästä siis taas oli. Yleisö eli mahtavasti mukana sateesta välittämättä. Onneksi sade taukosi lopussa sen verran että sai muutaman kuvankin otettua. Minä kun en nykyään enää viitsi oikein ottaa valokuvia sisäkeikoilla ja melko harvinaisia nämä ulkokeikat ovat omalta osaltani tänä vuonna.

Sadetakki piti sateen ulkopuolella, mutta kotimatkalla oli pakko vääntää lämpöjä autossa kovemmalle. Kotiin päästyäni ripustelin housuja ja laukkua kuivamaan. Samoin kuin laukussa olleita tavaroita. Ei se laukku sitten niin hyvin sitä vettä pitänytkään ulkona. Hiukan kylmä meinasi olla nukkumaan käydessä, kun housut olivat kastuneet sen verran, että viluhan siitä märästä samalla tuli. Älkääkä nyt ajatelko mitenkään kaksimielisesti tätä asiaa. ;) Nyt sitten pidetäänkin kahden viikon tauko Yön keikoista, eli herrat pääsevät nauttimaan keikoista ilman minua. Tai ehkä parempi kun en lupaa mitään. Katsellaan nyt... ;)

Taashan sitä mentiin!

Tie vei keskiviikkona Kiteelle Pajarinhoviin. Eipä tarvinut montaa käännöstä tehdä kun ystävällismielinen navigaattorini ilmoitti kilometrejä seuraavaan käännökseen olevan 247. Se käännös olikin sitten Pajarinhovin piha. Eli suoraa tietä sai ajella. Onneksi matkaseurana alkumatkasta toimi Ystävä puhelimen toisessa päässä ja sujuipa matkakin hyvin rattoisasti. Yksin olin siis autoilemassa. En käynyt eläintarhassa, vaikka aikaa olisi hyvin ollutkin. Taisin pelätä, että lyövät vielä rautoihin ja siellähän sitä sitten seisoskellaan häkissä. Paitamyynnin leidit joutuivat kärsimään seurastani, koska olin todellakin yksin liikekannalla. Tuttujakaan ei näkynyt. Paitsi sitten illan pelasti yksi ihana yö-ystäväinen ja aika kului paljon nopeammin.

Herrat tekivät melko pitkään soundchekiä salissa ja kun vihdoin viimein pääsimme sisään sinne, esitinkin kiperiä kysymyksiä ihanille herrasmiehille, jotka ystävällisesti kävivät pyörähtämässä lähettyvillä. Tosin sitten rakkaalle artistille piti hiukan availla äänijänteitä, kun herra oli hiukan ärsyttävällä tuulella. Ei muuta kuin keikkaa odottelemaan. Piti sitten muuten huudella sille ainoalle teknikolle, jolle vähän uskaltaakin hihkua ja ystävällinenhän se tyyppi vielä toistaiseksi on. Kiva heppu.

Keikan alku tuli oikeastaan täysin puskista. Piti hetki oikein miettiä, että onko nämä todella ne tutut ja turvalliset sävelet, jotka aloittavat keikan kuin keikan. Kyllä ne sitten ne sävelet olivat ja käsiä yhteen ja pientä huudahtelua ja herrat lavalle. En tiedä näyttikö se vaan siltä, mutta porukkaa oli eksynyt paikalle melko vähän. Se ei ainakaan minua haitannut. Vie mut minne vaan soimaan ja keikka käyntiin. Aivan ihania helmiä saikin Kiteellä kuulla ja se olikin syy siihen, miksi sinne lähdin. Niitä helmiä odotinkin kuulevani. Muutamia mainitakseni: Mustat päivät jäädä saa, En saanut sua pilviin, enkeleitä tanssitettiin ja särjettiin. Juki lauloi pitkästä aikaa On mennyt yö kappaleen, jota en kyllä muista aikoihin kuulleeni.

Todellinen helmi iski, kun herrat esittivät ensimmäistä kertaa Pelko ja Rakkaus -kappaleen. Kertosäe iski jo heti ensimmäisellä kerralla. Vaikka kertosäkeen sanoista oli hiukan hankalaa saada selvää, iski melodia hyvin ja kyllä kuulosti hienolta kappaleelta. Minä en hittiä tunnista, mutta tässä kappaleessa on jotain upeaa. Ei malttaisi millän odottaa levyn ilmestymiseen asti, että voi rauhassa kuunnella sanoja. Kuiskaajakin pääsi taas vauhtiin, kun ilmoille kajahti Rakkautta vain? Tällä kertaa ilta ei päättynytkään lumivalkoiseen rakkauteen, vaan illan päätti balladiversio uutuus kappaleesta Ei rakkaus kuole milloinkaan ja minuun iski kyllä lujasti tämä versio.

Yksi huilipäivä välissä ja perjantaina auto starttasi jälleen. Tällä kertaa suuntana vanha opiskelukaupunki Pieksämäki. Pieni koukkaus Lahden kautta ja kaksi kaunista ja ihanaa auton kyytiin. Matka taittui rattoisasti ja autossa oli tunnelmaa ja lystiä. Pieksämäelle päästyä piti käydä tervehtimässä opiskeluaikaisia kavereita. Olipas mukava istua tyttösten kanssa ruokailemassa ja vaihdella kuulumisia. Minun yöystäväiset olivat jotenkin jäässä. Ihmeen hiljaisiksi tyttöset vetivät ja nauratti. Kuulimme myös, että Pieksämäen Weturitallit menevät kesän jälkeen remonttiin, tosin se jäi epäselväksi että mitä tilalle tulee. Viimeistä kesää nyt kuitenkin talleilla vietetään.

Vatsa täytenä oli hyvä lähteä keikalle. Väsy meinasi iskeä. Seura sitten kyllä pelasti. Taas roppakaupalla ihania yöihmisiä ja -ystäväisiä ympärillä. Niin ja vieressä ne ihanat pieksämäkeläiset miehet, jotka tasaisen varmasti seisovat Pieksämäen keikalla eturivissä aina Yön siellä esiintyessä. Joskus olen miettinyt, että käyvätköhän nämä herrat jokaisella keikalla, joita Pieksämäellä järjestetään. Aina he kuitenkin siellä ovat Yön aikana olleet. Jälleen odottelua hyvässä seurassa.

Helmiä kuultiin Pieksämäelläkin: Lasisilmä ja Sunnuntaisin kuolee kuninkaat sekä Jukin laulamana Pudonneet. Hyvässä seurassa keikka maistui jälleen mannalta. Pelko ja Rakkaus soi talleillakin ja jos kappale voi kuulostaa paremmalta, niin sitä se juurikin oli. Kertosäe iski täysin. Tätä odottaa nyt sitten loppu kesän keikoilla kuulevansa. Helmi.

Rakkaan artistimme touhuja ei voinut taas vakavana seurailla, sen verran koomiselta herra taas aika-ajoin näytti. Liekö ollut väärä lääkitys päällä vai mitä? Ari oli rumpujen takana ihanalla ja hauskalla tuulella, naurujänteet olivat taas koetuksella.  Ilta päättyi tälläkin kertaa erikoisesti. Viimeisenä lauluna kuultiin Hengissä. Tästä laulusta saan henkilökohtaisesti voimaa suuresti ja tämä sopiikin hyvin päätöskappaleeksi. Tämän vuoksi nautin huomattavasti enemmän pelkistä Yön keikoista, enkä niin paljoa noista erilaisista kesäkekkereistä, joilla Yö tänä kesänä esiintyy ehkä hiukan liikaakin.

Matka kotiin taitettiin taas yötä myöden. Nauru raikasi autossa, kun kolme vallatonta ja levotonta olivat vauhdissa. On mahtanut taas jossain päin Suomea korvat punoittaa.. ;) Loppumatkan taitoin yksin auringonnousussa. Suomen luonto on kaunis.

Iskelmää Himoksen täydeltä...

Meidän matka starttasi torstaina heti kun tavarat oli pakattu ja asuntoauto valmiina lähtemään tien päälle. Tosin itse lähdin niin kiireellä, että päätin ilmeisesti viettää sinkkuviikonloppua, koska sormukset jäivät kotiin pöydälle. Sinänsä suunnitelma ei ollut loppuun asti hiottu, koska mies kuitenkin tuli mukaan. Minähän en henkilöautoa isompaa vempelettä aja. Pieni pysähdys ruokakauppaan ja evästä jääkaappiin ja matka jatkui kohti Jämsää. Vastaan tuli melko paljon matkailuautoja ja vaunuja. Suviseurat taidettiin järjestää tänä vuonna jossain etelässä. Väittäisin että joka toinen vastaantulija hinasi perässään vaunua tai ajoi asuntoautoa ja karavaanarihenkeen kuuluu ilmeisesti moikkailla kanssa-autoilijoita. Sen verran usein ainakin vastaantulevien räpylät olivat ylhäällä.

Vihdoin pääsimme Himokselle ja meillekin löytyi oma paikka caravan-alueelta. Ei muuta kuin katos auki ja tuolit ja pöytä ulos ja nauttimaan ulkoilmasta ja juhlajuomista. Ensin löytyi huppari päälle. Seuraavaksi vaihtui capri-farkut pitkiin farkkuihin. Sandaalit vaihtuivat tennareihin ja villasukkia oli ikävä. Ja pipoa. Ja käsineitä. Takkikin piti etsiä päälle. Että hyvää kesää vaan. Onneksi pian suuntasimme jo festarialueelle, jonne ei niin kylmästi käynyt tuuli. Iskelmä Festarit starttasi Suvi. Ihana ja aurinkoinen Suvi toi samalla myös aurinkoa esiin ja aurinkolaseillekin löytyi käyttöä. Vaatetusta uskalsi hiukan vähentää ja tarkeni. Suvi tykitti hittejä hittien perään ja kylläpä oli taas hyvä fiilis olla pitkästä aikaa katsomassa ja kuuntelemassa Suvia. Hymy löytyi heti huulille ja samoin festarifiilis muutenkin. Suvi on takuuhyvä.

Suvin jälkeen päätimmekin nauttia juhlajuomista ja hengailla ja nauttia festaritunnelmasta. Festareihin kuuluu makkaraperunat ja tällä kertaa myös muikut. Molempia täytyi maistella. Törmäsimme myös Suvin poikiin ja täytyy sanoa, että siinä on pojat kohdallaan. Ihania ja lämminhenkisiä ovatten herrat. Tykkään. Löysimme ihania Yö-ihmisiä, joiden seurassa aika kului siivillä. Päätinpä käydä myös karaokea laulamassa. Valitsin lyhyemmän jonon, eli noin 2 tuntia. Toisessa teltassa jonoa oli silloin torstai-iltana noin neljä tuntia. Järjetöntä. Miehet lähtivät autolle tankkaamaan ja ystävällisesti eräs ihana yöihminen jäi seurakseni odottelemaan minun lauluvuoroani. Tuli siinä sitten tämän ihmisen kanssa parannettua maailmaa ja höpistyä niitä näitä mukavia. Karaoket kehiin ja sen jälkeen lähdimme noutamaan rakkaamme meidän autolta.

Suunnistimme areenalle katsomaan poikien iltaa, eli Antti Ketosta, Jukka Hallikaista, Mikko Siltalaa ja Markku Aroa. Pojat olivat huippuja. Nauru raikasi ja hiki virtasi, kun piti vähän tanssahdellakin. Huippuhauskaa tunnelmaa. Poikien jälkeen menimme ulos ja näimme valtavan ihmismäärän, joka oli kerääntynyt kentälle Chisua katsomaan. Chisu lopetti ja niin lopetimme mekin iltamme ja lähdimme nukkumaan. Eput jäi näkemättä, mutta juhlaväsymys voitti ja auto kutsui.


Seuraava päivä starttasi karavaanareiden suihkuun tutustumalla ja mieheni kävi tekemässä tuttavuutta myös miesten saunaan. Aurinko paistoi ja minä nautin automme vieressä auringosta kera hyvien juomien. Jälleen suuntasimme festarialueelle ja ensimmäisenä menimme tietysti moikkaamaan Elvistä. Kyllä, olen kätellyt Elvistä. Hieno hetki. Tosin tämä Elvis on sellainen, jota kestää pieninä annoksina, koska sen verran kiero on hänen huumorintajunsa.


Lavalla nähtiin Jesse Kaikurannan ensimmäinen keikka The Voice Of Finlandin voiton jälkeen. Upea on herran ääni. Toisaalta suurta liekkiä ja paloa ei herra minussa sytyttänyt. Jessen jälkeen lavalle nousi Tuure Kilpeläinen kera Kaihon Karavaanin. Upeaa menoa. Herroilla oli virtaa ja välittivät sen myös yleisöön. Tästä pidin kovasti. Tuuren jälkeen oli legendaarisen Kake Randelinin vuoro. Voin sanoa, että tämäkään artisti ei sytyttänyt minussa paloa, mutta mieheni on Kakea kuunnellut nuorempana ja hän siitä piti, en voinut muuta kuin nauraa, kun mieheni osasi kappaleita ulkoa.

Sitten lavalle nousi Laura. Siinä naisessa on energiaa ja lavakarismaa hurja määrä. Lauran olen nähnyt aiemminkin livenä ja edelleen olen sitä mieltä, että Laura on upea live-esiintyjä. Laurasta välittyy esiintymisen riemu. Suuntasimmekin jatkamaan Laura ilottelua Himos Areenalle, jossa Ladie's Night käynistyi hetken päästä. Ensin lavan valloittivat ihana ihana Miina sekä Capri. Tätäkin oli ennakkoon odotettu paljon. Joukkoon liittyi myös Laura. Kolme uskomatonta naista saivat energiaa yleisöön. Tietenkin täytyy sanoa, että Miinasta pidän eniten. Yllättävää. Miinassa on vetovoimaa ja taas sitä energiaa ja hyvää mieltä, jota hän levittää ympärilleen.

Kiirellä suuntasimme katsomaan Paula Koivuniemeä ja ihmisiä oli hirvittävä määrä jälleen kentällä. Pikku hiljaa hivuttauduimme eteenpäin ja odottelemaan myöskin Kaija Koota. Erinäisten sattumusten vuoksi jäi Kaija Koo sitten näkemättä, mutta tulipa eksyttyä bäkkärille. Täytyy vielä välittää kiitokset eräälle ihanaiselle Yö-ihmiselle, joka toimi vallan enkelin lailla. Popedaan päättyi perjantaipäivä ja Popeda saa aina hyvälle tuulelle omalla esiintymisellään. Tällä kertaa jäimme suosiolle taaemmas katsomaan ja tunnelma välittyi sinnekin. Popeda on aivan loistava livebändi ja sitä katselee ja kuuntelee aina mielellään. Matkattiin Alabamanaan, jossa hävisivät sukset ja kuultiimpa myös Costellon laulamana tuore sinkkubiisi Kesä valvoo. On muuten Costellon nuoremmat versiot pikkuisen tässä vuosien varrella kasvaneet. Muistan kun näin ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, kun lavalle kipusivat pienet Costellon kopiot, nythän ne ovat jo ihan miehen mitoissa. Hautamäen veljeksillähän on myös oma bändi: Rockwalli. Hautamäen juniorit ainakin ovat hyvässä vedossa, eli ei muuta kuin Rockwallia diggailemaan.

Lauantaina heräilimme viimeiseen festaripäivään ja nyt alkoi jo väsy hiukan painaa. Ystävä saapui seuraksemme autolle ja oli aika aloittaa kahjot jutut. Naurua riitti koko päivän. Lauantain festarikattaus oli mahtava. Toinen toistaan upeampia artisteja, jotka valloittivat, saivat nauramaan ja itkemään. Arttu Wiskari, Juha Tapio ja  Erin saivat tunnelman kattoon. Eini ja Boogie oli ja melko mielenkiintoinen. Välillä muistimme myös syödä. Makkaraperunoiden laatu oli hiukan laskenut torstaista. Osa oli palaneita ja toiset kylmiä. Nooh, taisi olla jo ruokaihmisilläkin festariväsymystä ja kiirettä. Iskelmän pojat eli Nauravat Nakit olivat ihania. Jälleen heitä sai katsella hymy huulilla ja nauru raikasi. Ei heitä voi tosissaankaan ottaa.

Lauri Tähkän keikkaa olin odottanut myös hyvin paljon. Halusin nähdä, onko Tähkä yhtä hyvässä vedossa kuin Elonkerjuun kanssa. Se oli parempi, paljon parempi. Fiilis oli korkealla jo heti ensimmäisistä sävelistä lähtien. Siinä on mies, jota ei voi katsella muuta kuin hymy huulilla. Uskomaton energiapommi. En voi käsittää mistä herra repii kaiken energiansa, mutta hänessä riittää virtaa kuin Duracell-pupussa. Tietenkin edessä ollessa olo oli ajoittain hiukan tukala, kun kaikki halusivat koskea lähelle tullutta Lauria. Sattuihan siellä eräs ikävä välikohtauskin, josta uutisoitiin näyttävästi ainakin nettilehtien sivuilla. Oli muuten tähänkin tapaukseen melkeinpä aitiopaikat. Valitettavasti. Mutta välikohtauksen jälkeen keikka jatkui ja hyvä mieli palasi. "Antakaa musiikin tulla." sanoi Laura useamman kerran ja tähän lauseeseen uskon täysillä. Tulihan se musiikki ja lujaa iskikin.

Koko päivän odotus palkittiin vihdoin, kun Yö saapui lavalle. Oli sitten Olli hommannut uuden komean paidan ja pienen tihrustamisen jälkeen näin jopa mitä siinä luki, toisella puolella Pelko ja toisella Rakkaus. Komeaa. Jälleen laulettiin enkeleistä ja nautin täysin rinnoin. Heti 80-luvun enkelin perään saimme kuulla rakkauslaulun vailla vertaa, Pettävällä jäällä. Piti ottaa tiukka ote miehen kädestä ja nauttia. Vaikka kappaletta ei millään lailla meille omistettukaan, tuntui siltä, kuin Olli olisi laulanut sitä vain ja ainoastaan meille. Todennäköisesti samaa tunnetta kokevat muutkin. Sade hiukan riepotteli alussa, mutta se ei tunnelmaa haitannut. Riemukas keikka ja hymy herkässä. Mikä lie mielenhäiriö iskenyt meihinkin, mutta huomasimmepa hyppivämme antaumuksella myös Yön tahdissa. Ovat mahtaneet herrat kuvitella meidän olleen päissämme, mutta syntymähulluus iski tällä kertaa erityisen lujaa. Ollilla oli taas vauhti päällä, sitä on aina ilo katsella. Olli on muuten mahtavan taitava huomaamaan pieniä asioita, joita yleisö tekee, eli varokaahan rakkaat ihmiset mitä puuhaatte keikoilla! Ilta päättyi lumivalkoiseen rakkauteen, mihinkäs muuhunkaan ja komeasti se Himoksen yössä kaikui.

Me suuntasimme Yön jälkeen nukkumaan. Muu festarikansa jatkoi vielä Menneisyyden vankien parissa. Ääntä lähti hiukan enemmän kuin pari vuotta sitten samaisilla kekkereillä, mutta osa äänestä jäi kyllä Himokselle. Jalat olivat hirvittävän kipeät ja kädet ja joka paikkaan koski. Rankkaa festarielämää. Hymy oli herkässä ja hyvillä mielin painoin autossa silmät kiinni. Rakkaiden ihmisten seurassa oli jälleen vietetty upea ja mahtava viikonloppu.

Seuraavana aamuna starttasimme kotia kohti ja jälleen soi päässä Samuli Edelmanin kappaleesta pätkä: "Karavaanari karavaanari, on kaikkien kaveri." Ei taas paljon parempaa viikonloppua olisi voinut toivoa. Jälleen on ikimuistoisia hetkiä tallennettu takataskun muistilokeroihin.