Torstaina Kouvolan Tykkimäen (ihan kuin Tykkimäkiä olisi montakin eripuolilla Suomea) valtasi manserokin ehdoton kurko, Ikurin turbiini, joka syöksee raakaa voimaa täydellä teholla, Popeda siis. Jonkun sortin rastin saa laittaa seinään, koska Elvis äityi olemaan mukavalla tuulella. Muisti jopa tuoda minulle uutukaisen Yön hupparin. Hyvä Elvis! Jos siis joku sattumoisin ei tiedä, kuka on Elvis, niin menepä vierailemaan Popedan keikalle ja bongaa sieltä paitamyynnin tiskin takaa tuo ihana ja kohtelias herrasmies. Ehkä tällä kertaa keräsin hiukan säälipisteitä, koska olin yksin liikkeellä ja sen vuoksi Elvis ei kohdellut kaltoin ja veetuillut.
Tein tuttavuutta eturivissä olleiden Popeda-fanien kanssa ja hiukan ulkopuoliseksihan sitä olonsa heidän joukossaan tunsi. Paljastin siis heti kättelyssä, että olen tänään vieraissa ja Yö-fani. Ystävälliset naiset ihmettelivät, onko Yö muka parempi kuin Popeda. Olin siis vääräuskoinen heidän mielestään. Hiukan kirpaisi siinä vaiheessa, kun joku hiukan arvosteli meille Yö-faneille niin rakasta artistia. Olli on kuulemma tiukkapipoinen ja ärtsy. Anteeksi nyt vaan arvoisat Popeda-fanit, mutta MINÄ olen tänä kesänä nähnyt ainoastaan hyväntuulisen artistin Yön keikoilla. En kuitenkaan halunnut väitellä asiasta heidän kanssaan, joten totesin jotain ympäripyöreää. Perhana. Enhän minäkään mollaa teidän lempibändiänne, tai sen jäseniä! Sitä paitsi eihän samassa lauseessa voi puhua esimerkiksi Ollista ja Patesta, he ovat kuin yö ja päivä. Kaksi hyvin erityylistä esiintymistapaa. Jos heitä alkaa vertailemaan, löytyy varmasti kummallekin osapuolelle puolesta ja vastaan -väitteitä.
Aika kului madellen, mutta vihdoin hyppäsivät herrat lavalle kansallislaulun saattelemana. Hymy saapui samointein huulille, kun hyväntuulinen orkesteri valtasi lavan. Eturivissä minä ja Popeda-fanit. Jep. Popeda veti upeasti jälleen hittejä hittien perään ja hyppäsipä Pate Lacun paikalle rumpujen taaksekin. Tätä en ollutkaan aiemmin nähnyt. Vai olenkohan sittenkin nähnyt joskus jotain samankaltaista. No ihan sama hauskaa se kuitenkin oli. Hyvinhän se Pate niitä rumpuja paukutti, mutta kyllä Lacu vaan on lyömätön omien rumpujensa takana. Jälleen oli käynnissä Lacu-teatteri, jota en nyt valitettavasti kovin paljoa nähnyt, kun edessä seisoi yksi sellainen kitaristi.
Jep.
Costello Hautamäki. Voi pojat, mikä mies. Upea kitaristi ja vielä
lahjakaskin. Uskomattomiin suorituksiin Costello kitaransa kanssa venyy.
Ei voi olla seuraamatta, eikä hymyilemättä. Tällä kertaa encoressa
Costello lauloi kuin lauloikin Kun mies unelmoi kappaleen, josta pidän
todella paljon. Siinä on mies ja ääni kohdallaan. Tälläkin kertaa, oli
Costello tuonut jälkikasvuaan paikalle ja basson varteen tarttui parin
biisin ajaksi Alex. Nyt oli kuitenkin kotiin jäänyt toinen nuori mies,
Jimi, joka tapaa keikoilla vallata parin biisin ajaksi Lacun
valtakunnan.
Pate on kyllä ollut ja mahtavassa iskussa tänä kesänä. Tämäkään keikka ei ollut sen suhteen poikkeus. Pate on mielestäni tänä kesänä ollut todellakin poikkeuksellisen raikkaan näköinen. Miehelle sopii lyhyet hiukset ja paitaakin kelpaa avata, on sen verran timmissä kunnossa herra. Patehan tietysti lauloi kaikki upeat Popedan hitit: Onhan päivä vielä huomennakin, Matkalla Alabamaan, Punaista ja makeaa, Aino, Kakskytä senttiä ja Pitkä kuuma kesä. Siinäpä niitä omiakin suosikkeja tuli taas reilusti. Patessa on munaa ja Pate on Äijä, isolla Ä:llä!
Viikonloppuna olikin sitten jälleen otattava suunnaksi meidän paikallinen ravitsemusliike, johon saapui jälleen kerran bilebändeistä parhain, eli Kerma. Tosin pikkulinnut ehtivät livertää minulle alkuillasta, että ihanainen Miina ei saapuisikaan tällä kertaa meitä Kerman kanssa viihdyttämään. Joutui siinä sitten hetken miettimään, että lähteäkö vaiko ei. Kummityttömme viihdytti meitä taas ihanasti. Tyttö katselee Yön Kiitos ja kunnia -dvd:tä ja on opetellut taputtamaan kädet pään päällä, kun Ollikin taputtaa niin. On se vaan hauska likka ja hyvin aivopesty Yön musiikilla. Ensi viikolla kun Yö on Tykkimäessä, pitää tytön hiukset kuulemma kihartaa ja tahtoopa hän toimittaa pienet lahjatkin parille orkesterin jäsenelle. Juu-u, ja ikää on siis 3,5 -vuotta. ;)
Parin muun paikallisen baarin jälkeen löysimme itsemme siis Mulligan'sista odottelemasta Kermaa saapuvaksi lavalle. En tiedä onko kouvolalaisissa ylipäätään joku vika, mutta tuossa kyseisessä baarissa on tuskallista olla selvinpäin, joten tälläkin kertaa tuli tehtyä tuttavuutta baaritiskiin useampaan otteeseen. Mielenkiintoista muuten sinänsä, että inflaatio iski kesken baari-illan ja sama juoma maksoi loppuillasta euron enemmän. Liekö heilläkin jotkut yö-taksat? ;)
Kerma valloitti lavan ja mietin pitkään miksi laulaja näytti niin
kovin tutulta. En saanut sitä ensin päähäni millään. Meidän illan
pelasti ehdottomasti koskettimien takana häärivä duracell-pupu Olli
Hyttinen. Ollikin kuuluu sarjaan yltiöpositiivisetihmiset, jotka luovat
ympärilleen iloa ja rutkasti hyvää mieltä. Pieni pilkahdus siis nähtiin,
kun seurailtiin Ollia siinä illan aikana, vaikka se suurin ilon ja
valon lähde sieltä lavalta tällä kertaa uupuikin. Ensimmäinen setti
käsitti lähinnä englanninkielisiä hittibiisejä, jotka ovat toki hyviä,
mutta eivät sytytä meikäläistä niin paljoa, kuin suomalainen musiikki.
Basson varressa oli tällä kertaa tiukasti kiinni Marko, jonka laulamien
biisien tahdissa kävimme myös hiukan tanssahtelemassa. Siis
mielenosoituksellisesti VAIN Markon laulamien biisien tahdissa
tanssittiin, ihan kuin sitä nyt kukaan olisi edes huomannut. Fiksut ja
filmaattiset aikuiset heittäytyvät hiukan lapsellisiksi, mutta meille
tuli hyvä mieli tuosta lapsellisesta eleestä, koska oli niin ikävä
Miinaa. ;)
Toisen tai kolmannen setin aikana mainittiin laulajattaren nimeksi Pamela ja päässäni kuului PIM. Ei mutta,
tuohan on se sama mimmi, joka on laulanut Lindholmin kanssa duettona
Kun saapuu yö -kappaleen. Samainen nainen oli myös viime keväänä Tartu
mikkiin -jaksossa, jossa oli Olli ja Ollin enkelit. Pamela siis lauloi
hyvin. Suurta paloa en kuitenkaan hänestä saanut, saatanpa olla ehkä
hiukan puolueellinen. Miina vaan on parempi. Sori. ;) Tulihan sieltä
sitten suomalaisiakin hittejä ja kävimme tosiaan tanssimassa ja
hillumassa hyvän musiikin tahdissa. Hyvinhän ne pojat pärjäsivät ilman
Miinaa. Kyllä sieltä lavalta jotain hyvin olennaista minun mielestäni
puuttui. Sieltä puuttui se ilo- ja valoilmiö, joka luo ympärilleen
ihanan ja energisen ympäristön. Iloliemiä nauttineilla neitokaisilla
meni muuten lujaa! Kummityttömme äiti ja samalla mieheni sisko on huippu
tyyppi ja pääsipä hänkin hiukan irrottelemaan arjesta. Kylläpä meillä
olikin sitten mukavaa... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti