Vierahissahan sitä on sitten käyty...

23.3.2013 Kerma Mulligan'sissa

Lauantaiaamuna kello herätti melko aikaisin, toiset kun tekevät vuorotöitä ja lauantainakin on toisinaan mentävä töihin. Työmatkakin on melko pitkä, joten kun töissä pitää olla ennen seitsemää ja matkohin menee noin tunti (kesällä vähän vähemmän ja silloin kun painelee reippaammin kaasua), niin kello on tosiaan herätellyt melko aikaisin. Automatkalla pitikin sitten etsiskellä musiikkia jo iltaa varten. Eli ei muuta kuin Miinan sinkut kertaalleen läpi kuunnellen ja aamu tuntui heti paljon mukavammalta.

Illalla sitten suunnattiinkin ensin mieheni vanhemmille, jossa minä vapaaehtoisesti ilmoittauduin stailistiksi. Rakkaan kälyseni hiukset tuli taas aseteltua ojennukseen ja kokeiltiinpa hiukan rokahtavaa meikkiäkin. Siinä samalla kun omia hiuksia laitteli ja meikkasi itseään, piti hiukan leikkiä kummitytön kanssa ja lukea yksi Miina ja Manu kirjakin, jossa kissat olivat leipomossa. Sydän suli kun pieni prinsessa tuli ihan kylkeen kiinni ja kuunteli tarkkaavaisena kirjaa. Saimme myös Viileän Venlan (Risto Räppääjä on kova sana ja neidot osaavat varmaan kohta ulkoa nuo elokuvat) käveharjoitusnäytöksen sekä pienen konsertin, joka sisälsi yhden kappaleen: Pettävällä jäällä. Tämä mimmihän olisi siis ollut myös lähdössä illalla mukaan Miinaa katsomaan. On sen verran hyvin aivopesty tyttö. Tylleröisen leikeissä on isänsä siskon vanha barbi, hämmästyttävä yhdennäköisyys erääseen pirtsakkaan porilaiseen laulajattereen. Tai ainakin viime syksynä, kun hiustyylikin oli melko pinkki.

Kun oli saatu hiukset ja naamat ojennukseen, niin johan sitä hypättiin autoon ja ajeltiin tuonne paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, eli Ravintola Mulligan's oli suuntana. Olihan tätä taas jo ehditty odottelemaan, että Miina sinne bilebändinsä kanssa saapuisi. Viime vuonna kun sai tottua siihen, että Miina oli bändinsä kanssa melko usein täällä meidän nurkilla soittelemassa. Meinasi vallan ikävä iskeä.

Olimme paikalla melko hyvissä ajoin, mutta sehän on jo tavaksi muodostunut. Saattoi siinä hiukan Sappeella erään toisen porilaisen rokkarin korvat punoittaa, eihän me siis mitään pahaa puhuttu... Totuuksia vain... ;) Bändiä lavalle odotellessa, pääsimme seuraamaan kouvolalaista tanssityyliä parhaimmillaan. Ehkä täällä Kouvolassa järjestetään jotain ihan omia tanssikursseja, joilla voi opetella kaikista noloimmat tanssityylit baari-iltaa varten. Kokeilkaapa seurailla tätä touhua selvinpäin. Huh huh. Minulle nimittäin napsahti kuskiarpa arvonnassa. Joka toisaalta oli ihan fiksu ratkaisu, seuraavana päivänä kun piti töihin kiiruhtaa iltavuoroon. Seurasimmepa siinä samalla myös jännittää nyrkkeilyottelua tv:stä. Melko huonolta se Heleniuksen kannalta jo jossain vaiheessa näytti, mutta taisipa herra voiton itselleen pokata. Uutisia luettuani selvisikin, että Heleniuksen oikea käsi oli kipeänä, joten hän otteli lähinnä vasemmalla. Joten hyvin oteltu, kun kerran voiton nappasi käytännössä yhdellä kädellä.

Vihdoin odotus palkittiin ja Miina kipusi poikien kanssa lavalle. Miina tuo tullessaan valtavan suuren auringon lavalle ja saa hymyn kiirimään korvia kohti. Nauru on herkässä. Mimmistä huokuu järjetön määrä energiaa, iloa ja positiivisuutta. En usko, että hänen menoaan voisi seurata hymyilemättä. Bändin kokoonpano oli tällä kertaa sellainen, että ainoastaan Miina ja basisti Marko olivat entuudestaan tuttuja. Muita soittajapoikia en ollut aiemmin nähnytkään. Mahtoivat ihmetellä meitä kajahtaneita siinä edessä. Noh, eiköhän tuohonkin ole jo totuttu. Mehän siis edustimme melko hyvällä kokoonpanolla: minä, mieheni, rakkain ystäväni (jonka kanssa muuten olimme ilomielin vaihtaneet Yön keikan Sappeella Kerman keikkaan) sekä mieheni sisko. Olimmeko me nyt sitten niitä "maksettuja huutajia", vai miten se meni? Tuollaisenkin tittelin olemme joskus jollain keikalla saaneet, vaikka se taisi kyllä olla artisti Lindholm, joka tämän tittelin minulle ja ystävälleni antoi.

Hittibiisit seurasivat toisiaan. Melko monet olen tainnut jo Kerman esittämänä kuulla, mutta aina ne saavat jalat liikkumaan ja menojalan vipattamaan. Ei ihminen osaa seisoa paikoillaan, pakko on jammailla, kun Miina kajauttaa yhden lempibiiseistäni: Tinakenkätyttö, tai kun Marko laulaa Anssi Kelan 1972 biisin. Englanninkielisistä kappaleista tajunnan räjäyttäviä ovat Donna Summerin Hot Stuff ja Billy Idolin Rebel Yell lähes räjäyttivät Mulligan'sin katon irti. Miinan ilmeitä seuratessa ei voi kuin nauraa, hänen eläytyminen ja ylitulkitseminen ovat iso osa shöytä, jota meille tarjoillaan. Ehkä parasta antia tästä on Chisun Baden baden. Kunhan opettelen käyttämään kamerani videotoimintoa, täytynee tämä biisi joku kerta saada videolle. Sinänsä muuten jännä juttu, että olen melkeinpä alkanut tästä biisistä pitämään, vaikka oli aika kun en pystynyt kappaletta kuuntelemaan ja vaihdoin saman tien radiokanavaa, mikäli tämä biisi siellä sattui soimaan. Levottoman tuhkimon soidessa mieheni tarttui minua kädestä kiinni

"Ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii"

-Pertti Nieminen

On helppoa hymyillä, kun ympärillä on rakkaita ihmisiä, kuuntelet hyvää musiikkia ja ennen kaikkea mahtavaa naisartistia, joka laulaa joka kerta suoraan sydämeen asti. Arvatkaa vain, että odotanko huhtikuussa ilmestyvää tuplasinkkua kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti itsekin saan sellaisen jossain vaiheessa käsiini. Käykäähän tykkäilemässä Miinan ja Kerman naamakirjasivuista!

Kello nakutteli lähemmäs neljää, kun pääsimme kotiin. Vaan hymy huulilla oli kiva käydä nukkumaan. Juuri tätä iloenergiaa ja positiivisuutta ja hyvää mieltä kaipasinkin tähän kohtaa kevättä. Tuli siis tarpeeseen. Eipä muuten missään vaiheessa harmittanut, että valitsi Yön sijaan Miinan! Hah! Päinvastoin, keikalta taisin osittain ainakin löytää kadoksissa olleen kevätfiiliksen. Jeah! Tästä on hyvä jatkaa matkaa taas.